osa 16. Lungisti (sarja paattyy)

Seuraavaksi nahdaan viimeinen osa sarjasta jooguruiset paivani Intiassa. Viimeisessa osassa joogi sinetoi kolmikuista matkaansa lungiuden ihmemaassa.

Tama tositapahtumiin perustuva 16 osainen draamasarja saanee jatko-osan viela suomalaisen tuotantoyhteyden kautta. Kakkossarja tulee kertomaan jooguruuden juonenkaanteista pohjolassa, kotiinpaluusta, pakkasesta ja edelleen elaman pikku ilmiosta. Nyt kuitenkin viimeisen itamaisen lahetyksen seuraan. Oikein mukavaa elon kuva -hetkea.

Toden totta – ja epatotta, kirjoitan viimeista kertaa Intiasta. Epatotta, silla muistuttaakseni tarinoista ehka hiukan innostunutta mieltanne haluan korostaa, ettei mitaan lukemaanne ole olemassa. Kaikki paassanne on illuusiota, muttei valetta. Tositarinaa muttei olemassaolevaa enaa. Missa ikina elattekin, ja etenkin jos jonain paivana saatte timanttisen mahdollisuuden matkustaa Intiaan ja vielapa Mysoreen, pitakaa itsekunnioituksenne silla tasolla ettette raahaa mukananne lurinoitani, ettette enaa silloin tuijota edessanne kuvaa blogistani vaan kuvaa todellisuudesta. Silloin huolehditte ettette ole auttamatta takertuneita sellaisiin valmiiksisyotettyjen einesruokien sumuun, etta todelliset herkat ja herttaiset elamantilanteet saattavat menna auttamattomasti selkanne takaa. Alleviivaan siis etta tama oli yksi kokemus totuudesta.

Ah. Tokavika paivani on ollut kiva 🙂 Sharathin ohjaama aamujooga varttia vaille kuudesta puol kahdeksaan, sitten lepposalla askelluksella suihkun kautta aamiaiselle. Uppma seisomapaikka-kahvilassa, siis kokko jotain couscousin tyyppista tuotetta makoisasti maustettuna ja kasviksilla ja kookoschutneylla hoystettyna. 8 rupiaa, eli n. 15 senttia. Nam. Sitten istuskelin kadun varressa, yhden viela nukkumassa olleen putiikin portaalla, aamulehtia lukevien intialaismiesten valissa, ja katselin kuinka elamaa virtasi edessani monella tapaa ja moneen suuntaan.

Jossain vaiheessa vierustoverit vaihtuivat uusiin ja sain viereeni kerjalaissisaruskatraan. Pikkuvauva n. 9-vuotiaan tyton sylissa ja n. 5-vuotias poika ja pikkuinen apina. Kaikki ihan hirvean likaisia. Ja koko konkkaronkan olen nahnyt taalla Gogulamissa lahes paivittain kolme kuukautta. He riippuvat lansimaalaisten kintereilla ja hokevat anna anna anna anna anna rahaa rahaa rahaa ruokaa ruokaa ruokaa ruokaa jne jne jne jne. Taalla ei ihan hirveasti ole kerjalaisia mutta kuitenkin, joka paivalle riittaa vakea vastaan tulemaan. On mahdotonta pelastaa mailmaa kerjalaisilta. Ja onko pelastava teko olla antamatta vai antaa? Sita ja ilmion herattamia tunteita on taalla saanut kuunnella sisallaan paljon. Osa joogaa. Ei mitenkaan selvaa etta antamalla rahaa autat. Esimerkiksi naille lapsille en antanut tanaan, enka yleensakaan. Istuin vaan ja annoin heidan asettua kerjayksen lopetettuaan viereeni ja jaoin tilaa lampimalla lasnaololla. Toivoin siina todella ettei lapsia tassa maailmassa laitettaisi tuollaisiin rooleihin, etta heilla olisi vanhemmat jotka oikeasti rakastavat. Ja jos heilla ei ihan oikeasti ole muuta mahdollisuutta tarjota hyvinvointia lapsilleen kuin lahettamalla heidat ihmisarvoa alentavaan kerjaysrulijanssiin kadulle, niin etta nama Gokulamin (Intian Beverly Hillsiksikin joiden kutsuman) averiaat intialaisasukkaat ymmartaisivat myos ottaa yhteisona auttamisen vastuuta, jottei tallaista viattomien pikkuisten ihmistaimien henkista pahoinpitelya tarvitsisi taalla toteuttaa. Jos annan 50 rupiaa, lahettavat vanhemmat lapsensa kenties huomennakin entista innokkaammin kadulle saamaan maksamaani palkkaa joka kaytannossa on vain toimintaa yllapitavaa innosterahaa. ???? Kukatietaa, en mina ainakaan. Noiden asioiden kohtaaminen ja rauhallinen katsominen silmasta silmaan ei ole helppoa, mutta tarpeellista ihmisluonteen ja ymmarryksen kasvattamiselle – joka taas luo pohjan toiminnalle. Silmien sitominen pahalta ololta ei vie ketaan kotiin.

Sitten vastakohtiin, kipusin pikkuruiseen raataliliikkeeseen, jossa olen lapi taalla oloni asioinut ja tilaillut mittatilausvaatteita. Ja toiset jaivat kadulle – onneksi edes jotain vaatteita yllaan – joka on oikeasti hyvin irstas todellisuuskuva. Tuntuu pahalta ja toisaalta raatalimeininki tuntuu hyvalta 😦 Vastakohtien pelikenttaa elama. Raatali Lokesh on oikein ihana ihminen ja taitava mies. Han ompelee vanhalla rautamasiinalla joita en tieda kaytetaanko enaa Suomessa, erinomaista jalkea. Intoili muuten jo kyselemaan etta milloin paasisi tekemaan haapukua … hehee … taisin antaa jotain lennokkaita arvioita mahdollisista yhteistyon jatkamisen ajankohdista naissa merkeissa. Ja rauhallisesti siella, muistakaatte, etta ainoa varma asia elamassa on muutos 😉
Kuva arvon Lokeshista ja hanen suloisesta vaimostaan tassa:

Viimeisen paivan aatto on kaikkiaan ollut rauhallinen. Olin tassa mennaviikolla varsin kipeana taas ja siita superripulista eilen selviydyttyani olet pakkaillut olemustani kasaan, lahtokuntoon. Kaikki alkaa olla valmista lahtoon, nyt vaan lungeilen nama viimeiset ajat ja nautin joka hetken – mita ikina se onkaan.

Koska vikat paivani ovat olleet istumista jossain ja elamankuvien katsomista ja kuvaamista, haluan ne myos tahan sinetoida. Tassa tulee pari lempikuvasarjaa…
Jos nyt kysyttaisiin mika on lempielaimeni, vastaisin etta intialainen lehma. En tieda tarkkaan mika tuon lajin nimi on, mutta se on jotenkin tehnyt muhun taalla suuren vaikutuksen. Tyypillinen tyokaveri duunarien varittamassa jokapaivaisessa katukuvassa. En voi muuten kuvailla kun etta noi lehmat on jotenkin valtavan kauniita:

Ja lehmansiltana seuraavaan kuvasarjaan, ensimmaisessa kuvassa lehman kera uusi teema, lungeilu.

Lungeilija taustalla, nilkkapituisessa valkoisessa lungissaan (nayte A)

Lungeilua harrastaa taalla erityisesti miehet. Kuvissa esiintyvan asun nimi on lungi. Siina kaksi metria puuvillakangasta kietaistaan vyotaron ympari (nayte A). Ja useimmiten se viela, aarimmaisen rennoin kadenhelautuksin, kaannetaan kaksinkerroin ja kieraytetaan edesta solmunsukuiselle taitokselle (naytteet B-D) :

B C

D

Sitten kuuluu kavella rennosti ja elaa rentona – mutta ahkerana. Kannattaa kokeilla, Hannu ainakin (vaikka rento ja ahkera se oli kylla jo ennen lungiakin) tykastyi vallan. Kivempi kuin marka saunapyyhe.

Ja sitten kuvasarja istuskelupaikkani ohi kulkeneista tyypillisista kulkupeleista:

   

Tama aika Intiassa on ollut mahtavaa, tosi tarkeaa joogalleni, kasvulleni, olemiselleni itsessani ja tassa maailmassa. KIITOS kaikille, joilla on osaa tai arpaa olemiseeni taalla, eli lahes kaikille, koska kaikki elamani asiat taisivat taikoa osansa siihen etta minusta tuli ihminen joka paatyi haluamaan Intiaan ja matka mahdollistui.

Muuttuneena, ja samana, ja ihan ihmisena palaan. Nama olivat rivit reportaaseja ajastani taalla ja loppu tulkoon rivien valista siina olemuksessa jolla tulen jatkaman elamaani. Ihanaa tulla takaisin Kotiin rakkaat ihmiset ja asiat !!!!!!