osa 16. Lungisti (sarja paattyy)

Seuraavaksi nahdaan viimeinen osa sarjasta jooguruiset paivani Intiassa. Viimeisessa osassa joogi sinetoi kolmikuista matkaansa lungiuden ihmemaassa.

Tama tositapahtumiin perustuva 16 osainen draamasarja saanee jatko-osan viela suomalaisen tuotantoyhteyden kautta. Kakkossarja tulee kertomaan jooguruuden juonenkaanteista pohjolassa, kotiinpaluusta, pakkasesta ja edelleen elaman pikku ilmiosta. Nyt kuitenkin viimeisen itamaisen lahetyksen seuraan. Oikein mukavaa elon kuva -hetkea.

Toden totta – ja epatotta, kirjoitan viimeista kertaa Intiasta. Epatotta, silla muistuttaakseni tarinoista ehka hiukan innostunutta mieltanne haluan korostaa, ettei mitaan lukemaanne ole olemassa. Kaikki paassanne on illuusiota, muttei valetta. Tositarinaa muttei olemassaolevaa enaa. Missa ikina elattekin, ja etenkin jos jonain paivana saatte timanttisen mahdollisuuden matkustaa Intiaan ja vielapa Mysoreen, pitakaa itsekunnioituksenne silla tasolla ettette raahaa mukananne lurinoitani, ettette enaa silloin tuijota edessanne kuvaa blogistani vaan kuvaa todellisuudesta. Silloin huolehditte ettette ole auttamatta takertuneita sellaisiin valmiiksisyotettyjen einesruokien sumuun, etta todelliset herkat ja herttaiset elamantilanteet saattavat menna auttamattomasti selkanne takaa. Alleviivaan siis etta tama oli yksi kokemus totuudesta.

Ah. Tokavika paivani on ollut kiva 🙂 Sharathin ohjaama aamujooga varttia vaille kuudesta puol kahdeksaan, sitten lepposalla askelluksella suihkun kautta aamiaiselle. Uppma seisomapaikka-kahvilassa, siis kokko jotain couscousin tyyppista tuotetta makoisasti maustettuna ja kasviksilla ja kookoschutneylla hoystettyna. 8 rupiaa, eli n. 15 senttia. Nam. Sitten istuskelin kadun varressa, yhden viela nukkumassa olleen putiikin portaalla, aamulehtia lukevien intialaismiesten valissa, ja katselin kuinka elamaa virtasi edessani monella tapaa ja moneen suuntaan.

Jossain vaiheessa vierustoverit vaihtuivat uusiin ja sain viereeni kerjalaissisaruskatraan. Pikkuvauva n. 9-vuotiaan tyton sylissa ja n. 5-vuotias poika ja pikkuinen apina. Kaikki ihan hirvean likaisia. Ja koko konkkaronkan olen nahnyt taalla Gogulamissa lahes paivittain kolme kuukautta. He riippuvat lansimaalaisten kintereilla ja hokevat anna anna anna anna anna rahaa rahaa rahaa ruokaa ruokaa ruokaa ruokaa jne jne jne jne. Taalla ei ihan hirveasti ole kerjalaisia mutta kuitenkin, joka paivalle riittaa vakea vastaan tulemaan. On mahdotonta pelastaa mailmaa kerjalaisilta. Ja onko pelastava teko olla antamatta vai antaa? Sita ja ilmion herattamia tunteita on taalla saanut kuunnella sisallaan paljon. Osa joogaa. Ei mitenkaan selvaa etta antamalla rahaa autat. Esimerkiksi naille lapsille en antanut tanaan, enka yleensakaan. Istuin vaan ja annoin heidan asettua kerjayksen lopetettuaan viereeni ja jaoin tilaa lampimalla lasnaololla. Toivoin siina todella ettei lapsia tassa maailmassa laitettaisi tuollaisiin rooleihin, etta heilla olisi vanhemmat jotka oikeasti rakastavat. Ja jos heilla ei ihan oikeasti ole muuta mahdollisuutta tarjota hyvinvointia lapsilleen kuin lahettamalla heidat ihmisarvoa alentavaan kerjaysrulijanssiin kadulle, niin etta nama Gokulamin (Intian Beverly Hillsiksikin joiden kutsuman) averiaat intialaisasukkaat ymmartaisivat myos ottaa yhteisona auttamisen vastuuta, jottei tallaista viattomien pikkuisten ihmistaimien henkista pahoinpitelya tarvitsisi taalla toteuttaa. Jos annan 50 rupiaa, lahettavat vanhemmat lapsensa kenties huomennakin entista innokkaammin kadulle saamaan maksamaani palkkaa joka kaytannossa on vain toimintaa yllapitavaa innosterahaa. ???? Kukatietaa, en mina ainakaan. Noiden asioiden kohtaaminen ja rauhallinen katsominen silmasta silmaan ei ole helppoa, mutta tarpeellista ihmisluonteen ja ymmarryksen kasvattamiselle – joka taas luo pohjan toiminnalle. Silmien sitominen pahalta ololta ei vie ketaan kotiin.

Sitten vastakohtiin, kipusin pikkuruiseen raataliliikkeeseen, jossa olen lapi taalla oloni asioinut ja tilaillut mittatilausvaatteita. Ja toiset jaivat kadulle – onneksi edes jotain vaatteita yllaan – joka on oikeasti hyvin irstas todellisuuskuva. Tuntuu pahalta ja toisaalta raatalimeininki tuntuu hyvalta 😦 Vastakohtien pelikenttaa elama. Raatali Lokesh on oikein ihana ihminen ja taitava mies. Han ompelee vanhalla rautamasiinalla joita en tieda kaytetaanko enaa Suomessa, erinomaista jalkea. Intoili muuten jo kyselemaan etta milloin paasisi tekemaan haapukua … hehee … taisin antaa jotain lennokkaita arvioita mahdollisista yhteistyon jatkamisen ajankohdista naissa merkeissa. Ja rauhallisesti siella, muistakaatte, etta ainoa varma asia elamassa on muutos 😉
Kuva arvon Lokeshista ja hanen suloisesta vaimostaan tassa:

lokesh-ja-vaimo.JPG lokesh.JPG

Viimeisen paivan aatto on kaikkiaan ollut rauhallinen. Olin tassa mennaviikolla varsin kipeana taas ja siita superripulista eilen selviydyttyani olet pakkaillut olemustani kasaan, lahtokuntoon. Kaikki alkaa olla valmista lahtoon, nyt vaan lungeilen nama viimeiset ajat ja nautin joka hetken – mita ikina se onkaan.

Koska vikat paivani ovat olleet istumista jossain ja elamankuvien katsomista ja kuvaamista, haluan ne myos tahan sinetoida. Tassa tulee pari lempikuvasarjaa…
Jos nyt kysyttaisiin mika on lempielaimeni, vastaisin etta intialainen lehma. En tieda tarkkaan mika tuon lajin nimi on, mutta se on jotenkin tehnyt muhun taalla suuren vaikutuksen. Tyypillinen tyokaveri duunarien varittamassa jokapaivaisessa katukuvassa. En voi muuten kuvailla kun etta noi lehmat on jotenkin valtavan kauniita:

lehma-5.JPG lehma-1.JPG lehma-2.JPG lehma-4.JPG
Ja lehmansiltana seuraavaan kuvasarjaan, ensimmaisessa kuvassa lehman kera uusi teema, lungeilu.

lungi-ja-lehma.JPG Lungeilija taustalla, nilkkapituisessa valkoisessa lungissaan (nayte A)

Lungeilua harrastaa taalla erityisesti miehet. Kuvissa esiintyvan asun nimi on lungi. Siina kaksi metria puuvillakangasta kietaistaan vyotaron ympari (nayte A). Ja useimmiten se viela, aarimmaisen rennoin kadenhelautuksin, kaannetaan kaksinkerroin ja kieraytetaan edesta solmunsukuiselle taitokselle (naytteet B-D) :

lungi-1.JPG B lungi-2.JPG C

lungi-3.JPG D

Sitten kuuluu kavella rennosti ja elaa rentona – mutta ahkerana. Kannattaa kokeilla, Hannu ainakin (vaikka rento ja ahkera se oli kylla jo ennen lungiakin) tykastyi vallan. Kivempi kuin marka saunapyyhe.

Ja sitten kuvasarja istuskelupaikkani ohi kulkeneista tyypillisista kulkupeleista:

bussi.JPG  polkupyorailevat-pojat.JPG  pakettiriksa.JPG

Tama aika Intiassa on ollut mahtavaa, tosi tarkeaa joogalleni, kasvulleni, olemiselleni itsessani ja tassa maailmassa. KIITOS kaikille, joilla on osaa tai arpaa olemiseeni taalla, eli lahes kaikille, koska kaikki elamani asiat taisivat taikoa osansa siihen etta minusta tuli ihminen joka paatyi haluamaan Intiaan ja matka mahdollistui.

Muuttuneena, ja samana, ja ihan ihmisena palaan. Nama olivat rivit reportaaseja ajastani taalla ja loppu tulkoon rivien valista siina olemuksessa jolla tulen jatkaman elamaani. Ihanaa tulla takaisin Kotiin rakkaat ihmiset ja asiat !!!!!!

lehma-3.JPG

Mainokset
Published in: Yleinen on tammikuu 27, 2007 at 19:01  Comments (4)  

Unta, tajuttomuutta ja todellisuuden keventymista

Tervehdys taalta ihmemaasta. Kaikenlaista kummaa vaan tapahtuu…

Uni, oli viimeoinen. Sellainen josta jai kutkuttava olo. Nain unta etta olimme Hannun kanssa muutamassa maaseudulle vanhaan puutaloon, jonka pihamailla siina unessa hiipotettiin onnesta soikeina ja esiteltiin paikkoja joidenkin laheisten ihmisten kanssa iloiten. Omenoitakin kasvoi pihalla. Sitten herasin ja tajusin etta kaikki olikin ollut vain unta, kuten tiedatte usein kayvan. Voi raka. Kuitenkin hetken siina aamuhamarissa tarkistettuani todellisuuskasitystani ymmarsin etta ei, sanoisinko melkein voimasanan kera, unihan on totta! Ja sita aimistelen edelleen- ja taas. Taalla on aikaa olla ja ihmetella, ja kayttaa sita yrittaen keksia milla ihmeen keinoilla voida Kiittaa riittavasti tassa elamassa tuon unen toteutumista. Aion pistella tikkua ristiin sormien sijaan. Tervetuloa Vaaksyyn!

Ja mita tajuttomuuteen tulee, viimeinen kuukausi on antanut jos jonkinlaisia naytteita olemisen ulottuvuuksista. Keho-mieli-sielu setti on ollut hiukan pyorityksessa. Syita on monia. Yksi prosessien paatoslaukaus kaiketi tapahtui eilen. Kesken aamuisen joogistelun Sharathin salilla, kuulin kolinaa, sitten kysymyksia, ja siinapa kohta ymmarsin pyortyneeni. Olen aika aimistynyt kokemastani. Olin itse kolissut lattiatasoon ja kaikki tietysti hammentyivat ja kyselivat. Taman naisen muistiin ei mahdu yhtaan kertaa etta olisin elamassani ennen pyortynyt. Kaikkea sita mahtuukin joogamattolla tapahtumaan – tosin tassa tapauksessa lainasin haluamattanikin myos naapurin mattoa 😉 Kuulostaa aika kornilta ehka, mutta kaiken kaikkiaan koko juttu nayttaytyi tarkeana osana joogaharjoitustani. Tajunnan menetys, vintti pimeeksi, oli oikein tarpeellista nyt. Oppitunti nro. montasataamontakymmeneskolmas.

Ymmarsin monia tarkeita asianhaaroja. Muun muassa oivat opiskeluni Nagarajin kanssa loppuivat edellisena paivana ja se jakso oli vienyt joogaani tosi paljon paahan. Missa jooga ei oikeasti ela. Ja lisaksi paivat olivat melkoisen tayteliaita, energiaa vievia. Teoriaopintojen jalostus tapahtuu kaytannossa ja silloin ei tarvitse enaa ajatella, ensin tarvii kuulla ja tietaa faktat – ja sitten niiden voi antaa vaan tapahtua, yrittamatta muuttumista vakivaltaisesti. Ja nain kun kirjaimellisesti menetan ymmarrykseni pokraten, saanen samalla luikauttaa oppimani teoriat syvemman vaikuttamisen tasolle ja relata. Ela hyva nainen ajattele enaa, sanoi keho. Tulee tietysti mieleen myos Pattabhi Joisin opetus etta harjoituksesta 99,5 % on kaytantoa, harjoitusta (huom prosenttiluku on tata nykya nostettu puolikkaalla) ja loppu teoriaa. Todentotta, nyt on aika antaa teorioiden sulaa, vintti pimeena, mutta valppaana kiitos eika ihan kanttuvei’ naapurin matolla makoillen.

Tanaan sitten koitti uusi aamuharjoitus ja kiitos pyortymiselle (seka kaiketi myos eiliselle Nikon kanssa nautitulle maailman makoisimmalle intialaisillalliselle), energia oli ihan uutta. Viime viikot on ollut jotain ihme puristusta kehossa, mieli sita tietysti matkien, ja hengitys, prana, ei ole kulkenut. Nyt sitten ei voinut yrittaa mitaan muuta kuin pysya lasna joka ikisessa hengen hievahduksessa, ettei taas katoa todellisuudesta. Jokainen yritys tehda jotain tuntui vakivaltaiselta ja niinpa en yrittanyt, vaan joogasin. Taisin ymmartaa jotain oleellista, ja todellisuuteni olikin kevyempi kuin aikoihin. Ihanaa kun ”kakan” jalkeen loytyy puhtautta 🙂

Antaa jutun jatkua… miten ikina se paatyykaan jatkumaan.

Nyt juuri jatkuu niin etta lepailen tovin ja menen illallistamaan Deepakin kanssa, joka on varsin hyva intialaisystava. Taisi pullikoida myos aiemman tekstin jouluisissa tunnelmissa Lalitha Mahalin uima-altaalla.

Kuulemisiin, kirjoittelen taas – siihen asti, koitan pysya riittavasti tajuissani 🙂

Pitakaa huolta toisistanne

Published in: Yleinen on tammikuu 18, 2007 at 13:03  Comments (1)  

Kahdeksan haaran tiella

Taalla sita mennaan enimmakseen sisaisissa retkissa talla kertaa. Kuvaileminen hankalampaa, Nikon on lepaillyt kaapissa ja olen tutkailut nakymattomia 🙂 Ei kuitenkaan ihan hourintaa, kylla tassa jotain tulee nyt kirjoiteltua jooguruisista juonenkaanteista viimepaivilta. Tammikuu on siis tayttanyt aistini ja aikatauluni harjoituksilla. Astangaa, mika parasta.

Taisitte jaada kelkasta siina main kun olin harjoitellut Ajayn kanssa joitain paivia ja odottelin Sharathin paluuta. Niin Sharath sitten palasi tyo”lattiansa” aareen. Ja ilo oli sukeltaa harjoitukseen hanen salillaan. Eka viikko takana. Ykkossarjassa taas, koska eka viikko on kaikille ykkosta ope opasti 🙂 Se on ihan ok, ei ole vimmaa mitaan muuta hamuillakaan. Asioita tapahtuu nyt vahan muilla alttareilla kuin asanasisalloissa, se ei tunnu nyt olevan ykkosasia. Ja, silloin kun asiat muuttuu, kuten nyt harjoituspaikka ja koko paivarytmi ja Hannun lahto ja asioita sisalla, tuntuu parhaalta toimia mahdollisimman yksinkertaisesti. Kehon puolesta olen saanut nauttia tukkoista ja raskasta olemusta, ja onpa mielikin ollut hiukan silla kannalla. Ei kuitenkaan vakaavaa, vaan luonnollista, niinhan sita joskus on. Nouu problem. Kaikki elamantapahtuma on mielenkiintoista ja jooga auttaa muutoksissa.

Paivarytmi on nyt ollut tosiaan erilainen, kun heraan vasta seittemalta ja harjoitus aloitetaan 8.15. Sharathin salilla on hyva harjoitella, han on turvallinen, lasna ja rento. Vaikkei han liioin ohjauksella ykkossarjaan puutu, niin se valittyy etta han tietaa syvasti mita tekee ja nakee mita me teemme. Jotenkin eri tavalla kun isossa salissa olen tuntenut Sharathin, han on pehmea ja tuntuu pitavan meista hyvaa huolta. Saa harjoitella rauhassa, tutkia omaa joogaa ja luottaa siihen etta ohjausta tulee jos tarvii. Ja mita siella pienella tutkimusmatollani on tapahtunut, on ollut mielenkiintoista. Ei mitaan paatahuimaavaa, mutta paivittainen harjoitus kylla antaa aina ymmarrysta. Hienovaraisempaa aistimista siita miten muu elama vaikuttaa harjoitukseen, eli miten elama vaikuttaa ihmiseen. Ja asanaharjoituksesta saa voimaa kunnioittaa taas sen viisauden seuraamista miten ihminen vaikuttaa elamaan.

Iso asia harjoitukselleni on ollut opintojen jatkaminen Dr. Nagarajin kanssa. Olen siis palannut pulpettiin sen saman opettajan kanssa, jonka opetti joulun alla joogaterapiaa. Tama mies on kylla nayttanyt voimansa, tykkaan tosiaan opiskella hanen opissaan. Ottaa varsin paljon aikaa paivistani tassa pari viikkoa, siksipa blogissakaan ei paljon elonmerkkeja ole nakynyt. Aamujoogasta selvian pyyhkimaan aamiaisenjaljet suupielista vasta puoleltapaivin ja puol kolmesta seittemaan olen keskimaarin istunut Nagarajin vaikutusalueella. Pari paivaa viela jaljella. Ei kuitenkaan valittamista, toivoinkin loytavani taalla jotain tukipilareita joogan aamuasanoita laajemman opiskelun tueksi. Patanjalin joogasutrat on toinen kurssi, ja toinen keskittyy pranayamaan, mudriin ja meditaatioon. Erinomaista. Sutrat on ikuruisia teksteja joihin nama meidan harjoituksemme perustuvat ja on ollut ilo kuunnella jonkun selkeasti selostavan mita kahdenksanhaarainen astangapractice kokonaisuudessaan tarkoittaa alkuperaisiin teksteihin viitaten ja mita tama filosofia oikein kirjain kirjaimelta on. Pikkuisen kirmaa juttu kylla pitkalle ja laittaa pikku joogin pohtimaan oman harjoituksen tarkoitusta ja suuntaa.

Ja miten muuten tama joogakyla on elanyt, niin Pattabhin vetovoima on nyt tammikuussa todella pulpunnut, ihmisia tulee ympari maailmaa ja joka kolo tayttyy joogeilla. Eika vahiten suomalaisia, meita on nyt ainakin 20 – ja lisaa on tulossa kok ajan. Pattabhin salilla harjoittelee nyt joka aamu yli 200 joogia ja ovat jopa joutuneet laittaa luukut kiinni. Siis tammikuun alun oppilastulvan vuoksi uusia opilaita ei ole enaa otettu. Kylla silta on jotkut jaaneet ulkopuolelle ja etsineet sitten paikan joltain muulta salilta. Sharathkin ottaa yleensa kasittaakseni vain 20 oppilasta omalle salilleen, mutta nyt on siellakin ollut noin 30. Han kaiketi ottaa joitakin noista salittomista joita kaduilla hiippailee etsien joogamattonsa kokoista kaistaletta gurun laheisyydesta. Onneksi nyt kuitenkin on myos poislahtijoita ja tilanne toivottavasti raukeaa antaen kaikille mahdollisuuden harjoitella gurunsa kanssa. Ei varmasti ole kivaa matkustaa tanne asti kuulemaan ettei mahdukaan saliin. Aina ei ole kivaa, mutta paremmin organisoitu systeemi olis mun mielesta poikaa.

Kohta taalta irtoaa muutama Jyvaskylaankin lahtija. Ensin lentaa Niko ja muutamien paivien paasta on mun vuoro. Kaksi viikkoa…

Niko on muuten loytanyt oivaa uutta virtaa joogaansa, vaikuttavan hyvaa opettajuutta ja erinomaisia oivalluksia tsekaten hiukan toisaalla kulkevia katuja Mysoressa. Han meni siis rohkeana poikana valtavirran vieresta ja harjoittelee nyt vikan kuukauden B.N.S Iyengarin kanssa. Tosi ilostuttavaa kuulla miten kadesta pitaen tama Iyengar valittaa (kuitenkin a-pisteiden kera) tietoaan joogasta, yksityisopetuksessakin on Niksu saanut joogan kahdeksaa haaraa haaravoida. Hyva. Ei kuitenkaan ihan aloittelijoille voi suositella, tulee vaan turhaa sekaannusta, kun kuitenkin Suomessa harjoitellaan selkeasti Pattabhin mukaan.

Nyt en enaa jaksa kirjottaa… Hyvin menee, kun niin asennoituu elamaa ottamaan, ja tulkoon mita tulee. Raporteeraan talla palstalla viela naiden kahden vikan viikon tunnelmia, koska ne eivat suinkaan ole mitaan turhuuden paivia.

Niille, jotka eivat harjoittele astangan syovereissa, osoitan hienoista osanottoa, koska tamankertainen juttu taisi olla aikalailla jooga-sita-jooga-tataa 😉

Hyvaa terveytta kaikille!

Published in: Yleinen on tammikuu 14, 2007 at 11:01  Jätä kommentti  

Hyvaa vuotta 2007 !

joulutahdet.JPG

Vuosi on takana, uusi edessa ja joulun tahdet ne viela tuikkii maailmalle. Kaikkien mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien aikaa siis mitataan taas uusin lukemin, 007, ja uusi setti aikaa on tarjolla tammesta jouluun. Iloa hyviin kaanteisiin ja rohkeutta vaikeiden kohtaamiseen. Toivottavasti teitte paatoksenne uudelle vuodelle yksinkertaisina ja pienin askelin tavoitettavina. Mina ainakin tein, yksinkertaisuus elamisessa kaikkiaan, sisainen hiljaisuus ja elamanvoiman kasvattaminen niin omassa kuin muidenkin elamassa olkoon suunnan johtoteemat.

Tassa muutama kuva jouluaatostamme taalla. Kuten jo olen kertoillut olimme palatsihotellilla, mina, Hannu ja intialainen ystavamme Deepak.

joulu-hannu-altaalla.JPG Elamaniloista hymya ai tarvitse etsia kaukaa kun tama mies paasee veteen ja nostaa paansa pinnalle ensimmaisen sukelluksen jalkeen

 joulu-deepak-altaassa.JPG Tassa kuvassa uimassa Deepak, taustalla joku reenaa uimataitojaan ja Hannu loikkii nurmikolla

  joulu-ruokailu.JPG Ja sitten kaupungin kalleimpien buffeepoytien kultaa. Oli muuten kahden kuukauden intialaistumisen jalkeen pitkan harkinnan takana raaskimmeko todella torsata nain kalliiseen lounaaseen. Harkitsimme pitkaan ja joulun kunniaksi paadyimme lopulta sijoittamaan tuon huikeat 8 euroa per nena 🙂

Jotta vaihteeksi pitaisin teita ajan tasalla kotielaimistamme, on tassa kuva liskostamme. Han asustelee huoneessa ja juoksentelee silloin talloin pitkin seinia. Biologi juoksi innoissaan perassa – tosin enimmakseen jalat lattiassa – ja saikin ihan kelpo kuvan kaverista.

kotilisko.JPG  kotilisko

Joogaharjoitukset ovat jatkuneet, kuten elamaan kuuluu. Pattabhin lomaillessa ja Sarathin saapumista odotellessa olen laajentanut hiukan asana-areenoita. Viisiittini kohteena on ollut pikkuinen sali jonka isanta Ajay on nuori mutta taitava opettaja, paikallisen B.N.S. Iyengarin oppilas. Han opettaa astangajoogaa, eli kahdeksanhaaraista joogametodia tutuin asanasarjoin, kuten Pattabhi ja me. Pikkuisen erilaisia tunteja kuitenkin, joka on mielenkiintoista vaihtelua. Torstaisin on esimerkiksi vinyasa-tunti, jolloin tehdaan seisomasarja ja sitten ohjatusti erilaisia vinyasa- ja bandha-harjoituksia. Uusia ulottuvuuksia taas ikuisessa harjoituksen syvenemisessa. Sharath aloittaa opetuksen ensi viikolla, ja silloin toivon taannoisen ”lupauksen” toteutuvan ja aloitan harjoittelun hanen salillaan.

Hannu viihtyi Intiassa hyvin. Sosiaalisen kameleonttiutensa ansiosta han sulautui tahan elamanmenoon napparasti. Erityista napparryytta esiintyi ruokailussa, jossa sormin syomisen vakuuttavan intialainen tyyli oli hallussa jo muutamien esimerkkien jalkeen.

Yksi erityisen ikimuistoinen intialainen ruokailu oli Tapaninpaivan lounas, jolloin ystavamme Deepak kutsui meidat kotiinsa. Han asuu isovanhempiensa kanssa, joista han pitaa huolta. Kuvassa Deepak ja isoaiti

deepakin-kotona-d-ja-isoaiti.JPG  deepakin-kotona-sisko-ja-kaveri.JPG Ja tassa keskella Deeakin sisko, vasemmalla siskon poika ja oikealla heidan ystavansa.

Paikalle oli kutsuttu myos koko liuta sukulaisia, joista muutama kerrallaan tuli sisalle syomaan. Muutama kerrallaan, koska asuntoon ei yksinkertaisesti mahtunut montaa samaan aikaan. Kaksi huonetta ja keittio, hamyisaa savimajameininkia, tosi suloista ja kauniin yksinkertaista ja samalla hiukan surullista. Deepakin huone on parisangyn kokoinen, mutta sankya siella ei tosin ollut, illalla vaan rullataan kaislamatto lattialle ja vedetaan peitto paalle. Isovanhemmat nukkuu toisessa yhta pienessa huoneessa, jossa oli puusohva, ymmartaakseni levitettavaa mallia. Me istuimme puusovalla, ja soimme erinomaista intialaista kasvisruokaa. Siina oli heitettavava viimeinenkin lansimaalaiskotrollimeininki ja syotava ilolla sita mita tarjotaan, hygieniatasoa pelkaamatta. Meidan jalkeen soivat sukulaiset, joista kukin kerrallaan, iasta ja kehotyypista huolimatta, istuivat maahan risti-istuntaan ja alkoivat napparin sormin syoda banaaninlehdelle annosteltuja riisi- ja kasvissorsselikekoja.

deepakin-kotona-linda-ja-isoaiti.JPG Lopuksi suuret kiitokset, tama vierailu oli tosi tarkea ja ihana.

Viela yksi retki mahtui vuodelle 2006 ja sen teimme Anthonappan luokse. Antsa sai tavata Hannun ja Hannu hanet, seka nahda muutenkin tuon paikan ja sen asukkaat. Tosin kaikkia ei nyt tavattu kun koululaisten lomaillessa kotikylissaan paikka oli kovin hiljainen. Nautimme sitten siita. Oli siella muutama lapsi, jotka saivat kylla aikaan paljon elamaa. Paivan vietimme baanaanimetsassa, viljelmilla, kylan kaduilla, pikkuisissa kodeissa elettavaa elamaa ihmetellen. On tosi rauhoittavaa elaa nain pienesti. Menna vierailulle kotiin jossa yhden sangyn ja pienen tilan jakaa aiti, isa ja kolme tytarta, istua siella heidan kanssaan ilman yhteista kielta ja saada olemattomasta kettiosta loihdittuja maan maukkaita avotulella paistettuja leipasia. Lasten kanssa mentiin ja nahtiin kaikenlaista, pelattiin ja leikittiin joka kaanteessa. Tahtitaivaan nayttaytyessa palmujen lomasta oli kaunista huokaista hyvan paivan paatteeksi ja menna intialaisen kotiruuan ravitsemana nukkumaan.

naganahalli-linda-sandhya-ja-john.JPG Tassa muutaman ilopillerin kanssa

naganahalli-paallaseisontaa.JPG  naganahalli-taaksetaivutus.JPG Ja kaiketi viimekertaisen visiittini joogaosuudesta intoutuneena pojat halusivat esittaa taitojaan. Rentoa ja pelotonta menoa sanoisin.

pia-ja-pelle.JPG Vuoden viimeinen kuva onkin sitten Gogulamissa, jossa siirryimme uuteen vuoteen. Pia ja Pelle ovat Tanskasta ja taalla tietysti joogailemassa. Heidan kanssaan vietimme huiman uudenvuodenjuhlamme – menimme maittavalle paivalliselle ja joskus yhdeksan-kymmen aikan nukkumaan, jotta jaksaa taas seuraavanakin vuonna. Yksinkertaisuus on valttia 🙂

Nyt eletaan taydenkuun paivaa, siis ei joogaa tanaan. Ei myoskaan Hannun seuraa, silla han lensi eilen kotiin. Oli kuulemma tosi kaunista katsottavaa kun sai nahda auringon nousun, laskun ja taysikuun lentskarista. Eipa siis ole valittaminen naita pitkia lentomatkoja. Mina vietin sitten ensimmaisen yksinolon paivan pitkilla paivaunilla ja kauneushoitolassa. Hoidatin jalat kuntoon pedikyyrilla ja ensimmaista kertaa elamassani otin kasvohoidon, ja muutuinpa ainakin raikkaammaksi ja kevytkenkaisemmaksi 😉  Ei ole tuokaan touhu hinnalla sotkettu taalla, reilu kahden tunnin kauneushoitosessio ”paasta varpaisiin” maksoi n. 8 euroa. 

On oikeastaan tosi hyva olla taas yksin, vaikkakaan en tavuakaan valita yhteista aikaamme. On omiaan saada aikaa yksin joogaharjoitukselle ja sisaiselle matkailulle viela kuukauden verran. Rauhaa ja rentoutta,

Rakkain terveisin

Published in: Yleinen on tammikuu 3, 2007 at 10:52  Comments (5)  

Joulumaahan matkamies jo moni tieta kysyy

linda-brindavan-gardenissa.JPG

Mutta riittaa kun paikallansa pysyy, niinkuin olemme vuodesta toiseen laulaneet …Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta …eika sinne matka silloin kovin kauan kesta, joulumaa kun jokaiselta loytyy sydamesta

Sydamelliset HYVAN ja rauhallisen JOULUN terveiset kaikille ja toive, etta ihmismielistanne loytyy lisaa rauhaa ja elamanonnea seuraavanakin vuonna.

Tama on ensimmainen jouluni matkamiehena, kaukana tunturista ja lumesta, ystavista ja sukulaisista. Mutta en ole paljon tieta kysellyt, on oikein hyva olla taalla. On oikeastaan vahan vaikea muistaa, etta teilla on siella joulun vietto parhaimmillaan. Me Hannun kanssa lauloimme ja nauroimme kylla yks ilta kaikki joululaulut jotka muistimme. Mieleton ilon tunne kun muisti miten esimerkiks se biisi alkaa jossa joulupukki pussailee aidin kanssa.

Eilen oli aatto ja silloin oli hiukan haikea olo kun ei kynttilanvalossa voinut hiipottaa riisipuurolle. Mutta me jatimme villasukat unholaan ja hiipotimmekin sitten Lalitha Mahalin palatsihotelliin uima-altaalle ja joululounaalle. Olin siella kerran aikasemmin Nikon kanssa, kuviakin laitoin silloin. Taa on lahjaa kerrakseen olla taalla, ja yksinkertaisesti elaa.

Mutta mista tulimme jouluun? Olen nyt viettanyt aikaani Hannun kanssa puolisentoista viikkoa. Hyvin on mennyt molemmilla. Aluksi olimme Mysoressa, ja Hannu tykastyi intiailuun oitis, muitta mutkitta. Eika parvekkeellakaan ole ollut ahdasta. On oikein kivaa kun voi jollekin esitella intiaelamaa: miten kivaa on istua kangaskaupassa kun myyjat kiskovat toinen toistaan kauniimpia silkkeja hyllysta ja levittavat siihen eteesi, tai valita ruokalistalta uusia makuja, tai pyorailla ympariinsa tutkien millaista elamaa pikkukaduilla eletaan.

Eraana paivana retkeilimme suomalaiskuormatussa jeepissa lintureservaattiin. Leppoisa retki. Notkean joogisessa retkueessa kanssamme olivat Taina, Matti, Oili ja Outi. Paikassa ei lintuja erityisen runsaasti tahan vuodenaikaan ollut, mutta muita elukoita ja kaunista luontoa, seka ennen kaikkea tunnelmaa.

birdlife-sanc-lintu.JPG Tama nayttava lintu lenteli jarven ylla – oli varmaan saanut nakin hoitaa tanaan turistien viihdytysta 😉

birdlife-sanc-lapset-veneessa.JPG Ja jarvella oli tietysti muitakin turisteja, kuten tama varikas lapsilauma

…jotka toivottavasti pitivat katensa visusti tuon tayteen pakatun veneen sisapuolella, koska ihan kaikki kauniissa paikassa ei ollut niin hauskaa ja turvallista. Kuten tuo kaveri, jota Taina katselee

birdlife-sanc-taina-ja-kroko.JPG

birdlife-sanc-kroko.JPG Ja lahelta liipattiin tietysti. Onneksi soutaja oli intialainen, joka tiesi mita teki

Myos jattilaislepakoita jarvella oli ihan hirvean paljon. Tuolla niita roikkuu puissa ja taivaallakin ne lenteli valtavine nahkasiipineen aurinkoa kaihtamatta.

birdlife-sanc-lepakot.JPG birdlife-sanc-lepakko.JPG

Sitten Pattabhi laittoi shalansa kiinni ja me lahdimme hiukan pidemmalle reviirinlaajennusretkelle. Matkasimme taksilla Jungle Hutiin, noin sadan kilsan paahan Mysoresta. Paikka oli lomakylan oloinen taysihoitosysteemi. Pienia majoitusrakennuksia viidakon ja vuorten ymparoimalla alueella, aamiainen, lounas ja paivallinen buffeepoydasta, uima-allas ja rauhallinen tunnelma. Ei siina puolisko kainalossaan ja joogamatto toisessa paljon tarvii kysella.

jungle-hut-maisemaa.JPG

jungle-kukkia.JPG

Olemisen rikasteena kavimme patikoimassa vuorelle. Sinne ei tietenkaan saanut kahdestaan lahtea samoilemaan, koska olimme keskella viidakkoaluetta, joka muun muassa on profiloitunut tiikerien suojelualeeksi. Onpa siella myos mustakarhuja, leopardeja, norsuja, apinoita, phytoneita, panttereita jne. Otimme siis suosiolla oppaan, Gerald Kennedyn, mukaan. Ja tama asiantuntija oli tosi hyvaa seuraa. Han kertoi meille paljon Intiasta ja viidakosta ja elaimista.

jungle-linda-ja-gerald.JPG

Emme tormanneet pelottaviin elaimiin patikkaretkella, joka oli mielestani oikein hyva. Nautiskelen mielummin toimivista jaloista ja mielenrauhasta luonnon keskella, kuin siita etta kohtaan tiikerin ja vapisen lopun paivaa enka pelosta jaykkana muista maisemista mitaan. Tietysti kerronta olisi toista jos olisin tiikerin nahnyt 😉 voisi olla aika reteeta tekstia kylla…

Mutta, villielaimista riitti todistusaineisto, joka loi uskottavaa tunnelmaa. Tassa muutama nayte, toinen on mustakarhun ja toinen tiikerin:

jungle-tiikerin-kakka.JPG jungle-mustakarhun-kakka.JPG

…mutta kumpi on kumpi? Molempi mustaa… ottakaatte tutkijanvaistonne kayttoon ja etsikaa eroavaisuudet. Oikea vastaus paljastetaan myohemmin talla sivustolla 🙂 Tiikerinkakan tunnistaminen on muuten elamassa tosi tarkea taito.

jungle-gerald-kiikaroi.JPG Tassa Gerald tahyilee maisemaa joka avautui patikkaretkemme huipulta

Seuraavassa tyypillista retkimeninkina intialaisten kanssa, metsasta repaistaan milloin mitakin maistettavaa. Nyt Gerald silpaisi viidakkoveitsellaan kaktusta ja saimme pian maistaa kaktushedelmaa. Hyvaa! Varjasi kielen ja kadet pinkiksi..

jungle-kaktus.JPG jungle-kaktushedelma.JPG

Retken lopuksi paadyimme luonnonvesialtaille, jossa Hannu kavaisi suikussa. Paikan kauneudessa viihtyisi pitkaankiin ja jos ymparisto ei olisi ollut niin vaarallinen kaikkine elukoineen, se olisi ollut vastustamattoman hyva paikka meditoinnille.

jungle-hannu-vesiputouksella.JPG jungle-l-ja-h-natural-poolilla.JPG

Niinpaniin, oli meilla Jungle Hutissa alavireistakin. Tulimme nimittain kipeeksi. Hannulle iski funssa ja ma sain sellaisen kuume-ripuli-lihassarky-tuskaoireyhtyman, jollaista sain kokea silloin reissuni ekalla viikolla. Meni pari yota ja yksi paiva potilaana nukkuessa, mutta inhimillista sekin, osa elamaa.

Jaloillemme paastyamme jatkoimme seikkailuja rauhallisessa rytmissa. Kuulimme mielenkiintoisen vihjeen yhdelta lomailevalta perheelta. He kertoivat etta lahella oli shelter, jota pitaa suomalainen nainen! Ja niinpa tuolta keskelta pikkuisten kylien harvaa asutusta ja viidakko-vuoristoa paljastui elainsuojeluun antautunut paikka, IPAN, jossa meidat tosiaan otti vastaan Ilona-niminen elainlaakari-emanta pikkuisen Emma-tyttarensa kanssa – seka apinoiden, jotka halusivat selvasti olla keskipisteena.

ipan.JPG ipan-apina.JPG

ipan-pikkuapina.JPG

Mielenkiintoista tavata Intiaan muuttanut suomalainen, joka kaiken kukkuraksi oli kotoisin samaisilta Vantaan Martinlaakson kulmilta, jossa minakin olen syntynyt ja lapsuuttani viettanyt. Paikassa oli kakenlaisia elaimia, joita Ilona intialaisen elainlaakarimiehensa kanssa oli pelastanut ja hoitanut. He hoitavat laakaripalveluina muiden elaimia seka villielaimia ja kaupunkien kulkukoiria, -hevosia, -kissoja jne. Aika janskaa tyota. Paikassa oli paljon elaimia joita esim. puuttui yksi jalka tms. tai ne oli pelastettu huonoista oloista tai onnettomuuksista kuten kolarit ja sahkoiskut.

ipan-hannu-ja-apina.JPG

Viidakosta vuoristoon. Yhden yon verran visiteerasimme vuoristokylassa Ootyssa. Pikkuinen, ehka kylan halvin hotelli tarjosi romanttisen tunnelmansa kylman ilmaston yllattaessa kehomme. Vahan viela sairastelusta sekaisena ja heikkona yo Ootyssa oli aika erilainen kokemus. Siina sitten ostettiin lamminta paallepantavaa ja kiedottiin yolla kaikki mahdollinen yllemme. Aamulla sai onneksi pikkuisen amparillisen lamminta vetta. Mutta kuitenkin tykkasin meiningista, kun kaikki oli hiukan suloisesti vinossa.

ooty-linda-aamuvarhaisella-ellorassa.JPG ooty-hotel-ellora.JPG

Ootysta laheiseen Coonoorin vuoristokylaan kulkee juna. Tama Toy Train on kuulemma viimeisia laatuaan. Otimme liput tahan todelliseen vuoristorataan ja ajelimme jylhissa maisemissa muutamia tunteja.

toy-train.JPG

Menomatkalla oltimme ykkosluokan liput, kun niita meille Mysoressa suositeltiin, etta ottakaa ihmeessa iana vahan parempi luokka, kun on varaa. Hintaero oli muuten huima vaikkei vaunuje sisustuksessa ollut juurikaan eroa: ykkosluokka 79 ja kakkosessa vaan 6 rupiaa per nena. Totesimme kuitenkin nyt jo ties kuinka monennen kerran, etta ei kertakaikkiaan ole meidan juttu valita ykkosluokkaa tai muuta turistihelppousaidanalitusta. Ykkosluokan vaunussa oli aika kuiva tunnelma. Kuvan poliisit istuivat vastapaata ja vieressani joku raha-arkkua kuljettava virkamies, ja sitten jotain turisteja. Ja kaukaa kuulimme ilosen elamanmenon kiljahduksia, jotka kantautuivat kakkosluokan vaunuista.

toy-train-poliisit-ykkosluokassa.JPG toy-train-sillalla.JPG

toy-train-hannu-juo-teeta-coonoorin-asemalla.JPG Turbaani ja tee sopii Hannulle kuin nena Jurkkalalle

Paluumatkalle lahtiessamme joimme kupit chaita (intialainen maitotee) vaihdoimme kakkosluokkaan. Ja tunnelma oli paljon sopivampi meille. Intialainen ilo ja rentoilu, siita tykkaamme. Paras tunnelma oli aina kun juna ajoi tunnelista, silloin kaikki hurrasivat, vislasivat ja ilakoivat kovaan aaneen.

Yksi yo Ootyssa riitti. Bussi Mysoreen kiitos. Ja niinpa matkustettiin 130 km:n matkaa viisi tuntia UltraDeluxe bussissa halki vuoristojen ja pikkukylien. UltraDeluxea taisi olla se etta penkit oli pehmustettu jollain ikivihrealla siskytlukulaisella materiaalilla ja selkanojaa sai saadettya taaksepain. Muuten meno oli kylla mieletonta jyrskytysta ja pomppimista. Vuoristotie oli huono ja viela huonommin oli muistettu varustaa bussia iskareilla, siina ois voinu niska ihna oikeasti venahtaa jos olis erehtynyt nukahtamaan. Se etta Suomen nelostieta suureen aaneen vouhkataan korjattavaksi huonokuntoisuuden takia saa taalla ihan uuden kontrastin, tiet on oikeasti HUONOJA.

Nyt minatytto lahden jatkamaan joulupaivan viettoa taivasalle. On ihanan yksinkertaista olla taas Mysoressa.

Suurin suukkosin kaunista joulunaikaa kaikille!

lehman-turpa.JPG

Published in: Yleinen on joulukuu 25, 2006 at 10:10  Comments (3)  

Koko-Nainen ja puolikas?

Terve vaan ihmiskultaiset

Eletaan jannia hetkia… Parhaillaan muuan fiance’ on lentamassa Intiaa kohti ja jooguruisessa paivissa on puoleltaoin tuleva tapahtumaan suuri muodonmuutos. Yhdesta tuleekin kaksi, vai tuleeko kahdesta yksi? Vai muuttuuko mikaan koko-Naisuudessa? Paivani parvekkeella ovat muuttumassa myos miekkoseni paiviksi. Ah, parisuhteilu on tosi mielenkiintoista…

Mutta siina oltiin hiukan tulevaisuudessa, katsotaan sitten lisaa kun yhdessaolon aika koittaa – ja nyt menneisyyteen, kuten jokainen kunnon joogi laukkaa, jossain muualla kuin missa NYT on 😉

On ollut mukavia paivia taas. Viimeisen postini jalkeen oikein katselin juttujani silla silmalla, etta jo on naisella positiivinen meininki. Toivottavasti ei ala hipoa pahoinvointia tama pehmoilu. Alkaa olla jo vahan liian valeenpunasta, mukaanlukien silkkiverhot, jotka olen taalta ostanut (vaaleanpunavalkoiseen!) taloomme tulevaan joogasaliin, seka kaksi vaaleanpunaista joogatoppia jotka ostin ihan-kamalalle-vanhalle-joogaharjoitukselle -haisevien vanhojen vetimieni tilalle. Mutta, ei voi mitaan kun oikeasti voi hyvin sisallaan, niin asiat ovat kauniita.

Harjoittelu joogasalissa on mielenkiintoista. Sharath on ollut nyt pois noin kuukauden ja sen huomaa. Huomenna han tulee takaisin viikoksi ja katsotaan kuinka moni saa satikutia, kun ei ole valvova silma ollut paikalla. Omassa kokemuksessani Sharath tuntuu olevan paikan ymmarrys, opettajuus ja lasnaolo, Pattabhi on tieto, taito, hengen luoja ja jutun juuret, ja Saraswati on avustaja. Oma harjoitukseni olkoon paras esimerkki josta voin puhua. Harjoittelin antaumuksella ja tyytyvaisyydella ykkossarjaa n. seitseman viikkoa. Sitten alkoi tuntua etta kakkossarjaa alkaa kaivata oikeasti. Aiemmin en kysynyt lupaa, koska ajattelin etta opettajalla on silma kadessa ja visio mielessa ja mun ei tarvii kysella. Mutta, kun yleinen saanto on, etta ykkossarjaa harjoitellaan ensimmainen kuukausi eika mitaan puuttumista tapahtunut sain kannustusta kysya asiaa. Olin hiukan jo paattanyt olla kysymatta ja katsoa miten opetus menee, mutta sainpa taas luopua suunnitelmista. Kysyin Saraswatilta ja han sanoi muitta mutkitta etta aloita vaan kakkossarjan tekeminen. Seuraavana paivana aloitin (eilen) ja tein melkein koko kakkossarjan loppuun, ykkosen jalkeen, joka ei mielestani ole taalla yleinen kaytanto. Paatin antaa rajanvedon opettajille kuunnellakseni taas mika on paikan meininki, mutta mitaan ei tapahtunut. Oli pakko taas pysahtya ja pyytaa nakemys, etta teenko tosiaan viela viimeiset paallaseisonnatkin, jotka paattavat kakkossarjan. En oikein ole selvilla mika on linja, eika tunnu etta linjat olisivatkaan Saraswatin hanskassa. Taalla me vaan tehdaan temppuja ja veikkaan, etta meikalainen on ensimmaisia joita pistetaan ruotuun kun Sharath palaa. Huomenna kaiketi. Taidan kysya hanelta jo ennen kuin kakkossarjan asanoihin antaudun, etta porskutako vaan aikaisemman harjoitukseni mukaan vai odotanko ”intialinjan” vetoa harjoitukseni sisallossa. Mielenkiintoista.

Terveisia vaan kaikille jotka eivat ymmarra mista horisen joogaharjoituksesta puhuessani, etta nou hata, selostan henkilokohtaisesti kaikille joita jaa vaivaamaan, mita tarkoittaa nuo kaikki ykkoset ja kakkoset ja sarjat ja muu.

Pattabhi on pitanyt konferensseja melkein joka sunnuntai. Siella han puhuu enemman tai vahemman, ja aina joogasta tietty. Viimeisessa konferenssissa vietettiin oikein pitkaan Gurujin puhuessa vallattoman energisena ja innoissaan. Ihan kuin han olisi kaksi paivaa aiemmista vihkiseremonioista saanut valtavat kicksit! Oli nimittain todella innoissaan vihkiessaan yhden joogipariskunnan perjantaina (kerron haista pian lisaa). Mutta mita konferensseihin tulee, niissa on kiva kayda. Saa aina jotain pienta viisastumisen siementa mukaansa ja tuntuu luottavaiselta, etta tama puhuja tietaa mita puhuu. Kun joku kysyy jotain, Pattabhi vastaa ja aina han sanoo asian ensin sanskriitiksi paastaan pullahtavalla suoralla lainauksella ikivanhoista joogateksteista (vau!), ja sitten selittaa englanniksi mita tarkoittaa. Ja juttu jatkuu ja laajenee kun mestarille tulee mieleen vaikka mita yhdesta kysymyksesta. Jooga on tarkeaa ja sita pitaa tehda, ja kuten ennenkin on kuultu 99% on harjoitusta ja 1% teoriaa. Asanaharjoitus on kuitenkin vain yksi osa kahdeksanhaaraista systeemiamme. Ensimmainen osa jota harjottelemme on kolme haaraa, Yama, Niyama, Asana. Seuraavana tulee sitten pranayama (hengitysharjoitukset), jonka tekemisen saannoista Pattabhin mukaan en ole ihan selvaan ymmarrykseen paassyt konferenssien toistuessa. Ekassa nimittain opimme, kuten ennenkin olen kuullut, etta pranayama-harjoitus aloitetaan kakkossarjan lopussa, siirryttaessa asanaharjoituksessa advanced-series:iin (eli kolmossarjaan), ja silloinkin edetaan pranayamassa pikkuhiljaa. Mutta kuitenkin han joka konferenssissa puhuu jotakin pranayaman tarkeydesta ja ihan niinkun kaikkien olisi sita nyt tehtava… kymmenen sekuntia sisaan ja ulos, han sanoo alkajien hengitysrytmiksi. Selvaa passinlihaa on kuitenkin se, etta pranayama on tarkea mutta erityisen voimakas harjoitus ja moniasteinen. Edistyneiden pranayamassa on hengityksenpidatyksia ja niiden harjoittelu erityisesti edellyttaa vahvan ja TERVEEN kehon. …Jota asanaharjoituksella edistetaan ja kolmossarjan alakessa muutosta onkin vaistamatta tapahtunut. Samaisesta karsivallisyydesta pranayamaharjoituksen suhteen puhui paljon joogaterapiaopettaja Nagaraj, jonka kanssa perehdyimme sairaan tai ongelmallisen kehon joogahoitoon. Jos ei ole terve, ei hengityksenpidatyksia tule tehda, koska silloin pidatyksen aiheuttama voimakas energia ohjautuu kehossa vaarin ja aiheuttaa enemman tuhoa kuin hyotya – samoin silloin jos ei osaa tehda harjoitusta oikein ts. on tarkeaa oppia pranayamaa sen tuntevalta opettajalta pala palalta.

Tassa kuva Nagarajista, joka opetti joogaterapiaa, ja Jaanasta joka opiskeli kanssani:

nagaraj-ja-jaana.JPG

Sitten haajuhlasta. Toden totta eras italialainen joogaoppilas pyysi Pattabhia vihkimaan hanet ja miehensa avioliittoon. Pattabhi on brahmani (pappiskastilainen tai miten se maaritellaankaan) ja siten oikeutettu suorittamaan avioliittoon vihkimisen. Kaikki joogit olivat kutsuttu juhlaan ja tama tapahtuma olikin taas erityisen ihana. Kokoonnuimme Pattabhin shalaan, joka oli koristeltu kukkasin juhlaa varten.

shala-haajuhlaa-odottamassa.JPG

Pariskunta oli pukeutunut intialaisittain. Pattabhi vetaisi ihan taysilla pariskunnan avioliiton onneen, ja oikeasti tassa seremoniassa oli tunnetta ja yksilolliseen parisuhteeseen muokattua ihanan yksilollista hehkua! En ole ennen nahnyt Pattabhia nain iloisena ja enrgisena – enka tottavie koskaan pappia joka nain suuresti nauttisi juuri kyseisen parin vihkimisesta.

Guru suoritti suitsuke-, vedenpirskottelu- ja rukousseremonioitaan ensiksi jumalilleen. Oli patsaat ja hedelmat ja kukat, ja tuntui todella etta tassa ritualisoinnissa kerattiin kaikki hyva energia ja toivottiin oikeasti paljon onnea vihkiparille. Pattabhi teki ihan tohkeissaan kaikenmaailman loitsuja myos parin vihkisormuksille ja kaulakorulle jonka vaimo sai myohemmin kaulaansa.

haat-pattabhi-tekee-pujaa.JPG

Sitten temppuja vihkiparille, suitsukkeita ja muminaa ja koko ajan niin innoissaan, etta veljet!

haat-vihkimista.JPG

Ja valilla kaikki nauroivat, etenkin pattabhi ja vihkipari – iloa ei puuttunut, vaikka ihan vakavissaan kakki hommassa olivatkin mukana.

haat-viola-ja-pattabhi.JPG

Sormukset annettiin, ja tietysti hienoisin juonenkaantein, kun pappi (Pattabhi) kaski pujottaa sormukset varpaisiin, kuten Intiassa tehdaan (kaksi sormusta, yksi naisen molempiin jalkoihin) ja vihkipari taas luonnollisesti oli halukas jakamaan sormukset yhden kummallekin ja pujottaen sormeen, kuten lansimaissa on tapana. Pattabhi ei meinannut antaa periksi, vaan toisti vaan etta laita nyt ne sormukset neitosi varpaisiin hyva mies – ja sitten pujoteltiin sinne sun tanne ja kaikilla oli hauskaa ja lopulta sormukset olivat loytaneet paikkansa ja pariskunta naimisissa. JEE!

haat-pattabhi-ja-pari.JPG haat-ryhmakuva.JPG

Oltiin muuten elokuvissa eilen. Kielena Tamil, ja aiheena lovestory. Ymmarsimme oikein hyvin taman globaalin inhimillisen juonen. Nuorimies rakastui ja sitten teki kaikkensa saadakseen naisen kiinnostumaan hanesta. Ja siina sitten vuoroteltiin iskuyritysten, antautumisen, onnistumisen ja epaonnistumisen, rakkauden ja riidan mysrskyissa kierros toisensa jalkeen. Tanssikohtaukset, valtavan voimakkaat, naiiviksikin helahtaneet, aarimmaisen tunteenpalon kuvaukset, ja yleison hurmionosoitukset tekivat leffasta erityisen intialaista. Yleison, luultavasti miespuoliset, hurrasivat, vihelsivat ja huutelivat ikaankuin ohjeita paahenkilolle, etta miten taman tulisi toimia. Hauskaa. Ja leffa kesti intialaisittain ”tyypilliset” kolme tuntia! Valissa oli breikki, jonka jalkeen paadyimme lahtemaan leffasta etuajassa pois.

Tassa on muuten kuva taman internet kahvilan ja ravintola Anu’s bamboo Hutin pyorittajista, Anusta ja Ganeshasta. Ovat tosi ystavallisia ja herttaisia ihmisia.

anu-ja-ganesh.JPG

Nyt paatan lahtea breikille blogista, ja palaan, kunhan olen aikani heilunut Hannun kanssa Intiaa ihaillen.

Iloisia pikkujouluja!

kotiganesha-ja-kukat.JPG

Published in: Yleinen on joulukuu 12, 2006 at 15:34  Comments (1)  

Anthonappan vieraana

chili.JPG

Heipparaa, saattepa taas kuulla miten joogeliini taalla matkustaa.

Mutta ensiksi, sydamellisimmat nimipaivaonnittelut veljelleni Nikolle ! ja samaisen nimen kantavalle Jyvaskylalaiselle joogille, joka juuri nyt taitaa lekotella Goalla.

Otin omat ohjat ja lahdin lauantaina reissailemaan kahden vapaapaivan kunniaksi. Vietin viikonlopun Anthonappan luona. Pattabhi kaytti valtaisaa jooguruuttaan ja siirsi luonnonvoimia, siis kuupaivan sunnuntaiksi, vaikka se oli oikeasti maanantai-tiistai valilla. Ei se siis niin vakavaa, joogi ottaa ja joustaa, kun se on parhaaksi 🙂 ja taalla harjoiteltiin sitten rehvakkaasti maanantaina ohjattu ykkossarja, teidan siella Suomessa kuupaivitellessa (?).

Mutta reissustani, joka oli vallan ihana. Kuten olette aiemmin kuulleet, Anthonappa on lentskarissa tapaamani pappi, jonka luokse olin sopinut menevani, kunhan vaapaapaivat osuu sopivasti. Ja nyt se toteutui.

Aloitin reissun riksalla Mysoren keskustaan. Siella odottelin Anthonappan saapumista minua hakemaan. Ja viihdyin, silla paikalle ilmestyi paraati, jos jonkinmoista jumalapukeista ja muuten varikkaan ihastuttavaa hahmoa loikki, tanssi ja lauloi kadun taydelta. Hindulaisuuden jumalia siina taisi menna. Hinduilla on monta jumalaa, eri asioille omansa.

paraati-mysoressa.JPG paraati-mysoressa-paajehut.JPG paraati-mysoressa-isopaat.JPG paraati-mysoressa-tiikerit.JPG paraati-mysoressa-soittajia.JPG

Ja, pian saapuikin father minua hakemaan, katoliseen maailmaansa. Anthonappa oli nappassut taksin, jolla matkasimme puolisentoista tuntia. Kuski, mina, Anthonappa ja hanen apumiehensa seka kaksi father taikka brother -hemmoa jostain toisesta intialaisesta katolisten paikasta. Automatka oli kiva. Olen aika ihastunut matkustamiseen taalla, on ihanaa istua hiljaa keskella elamaa ja katsella mita kaikkea tapahtuu ohi vilisevassa maisemassa ja ymparillani istuvissa ihmisissa. Intialainen musiikki soi ja kaikki on yksinkertaisen ihmeellista. Bussimatkat ja autoilut talla reissulla, kuten tiibettilaisten luostariinkin, jaavat mieleeni varmasti. Tassa pari kuvaa menomatkalta Anthonappan paikkaan:

matkalla-antsalla-lehmakarryt.JPG matkalla-antsalle-pelto.JPG matkalla-antsalle-talo.JPG matkalla-antsalle-vuorimaisema.JPG

Maisema oli intialaista maalaisidyllia, vihreaa ja viljaisaa. Myos Anthonappan paikka, jonne kohta saavutte oli maaseutua. Lahella pienta kylaa, viella pienempi kyla, jonne on keraantynyt asumaan roomalais-katolisen kirkon faneja 🙂 Anthonappan paikka osoittautui olevan tarkea kylan keskus, sosiaalityon areena ja ”pyhan koti”. Ystavani Antsa (kaikella kunnioituksella kaytan mielummin rennompaa nimittelya, kun fatheriksi kutsuminen ei oikein taivu suussani, vaikka notkea olenkin) on paikan johtaja ja alueen kirkon pappi. Kirkko on Antsan pihalla. Samoin hanen areenansa tarjoaa kodin kymmenelle pojalle, jotka tulevat piukkukylien koyhista perheista ja saavat taalla mahdollisuuden hyvinvointiin ja opiskeluun. Alueella on myos koulu, jota Antsa yllapitaa, ja jonka han on johtajuusvuosinaan (nelja kuudesta takana) kasvattanut neljastasadasta tuhannen lapsen kouluksi. Ja opiskelu tassa koulussa on erityisen halpaa, mahdollista mahdollisimman monelle. Muutama perhe asuu myos paikassa, heilla on pikkuiset kodit piha-alueella ja he saavat nain vahan paremman elaman edellytykset. Ja sitten, Antsalla on myos viljelmia, banaanimetsaa, kookospalmuja ja jotain muuta pienta pusikkoa ja peltoa alaisuudessaan. Nama antavat ruokaa yhteisolle ja tarjoavat tyopaikan usealle kylalaiselle. Siis paikka on oikein HYVA.

anthonappa-ja-linda.JPG

Tuossa kuvassa olen Anthonappan kanssa. En oikeastaan paljon Anthonappan kanssa vierailuni aikana ollutkaan. Han oli erilaisessa roolissa taalla kuin kaupungilla tai muualla hengaillessamme. Yleensa olemme kuin kavereita ja Antsa on ihminen muiden joukossa, rennosti, taalla han oli kaikille father, ja suuren kunnioituksen ymparoima, seka vastuussa koko hommasta ja siksi kovin tyontayteinen arjessaan.

Mina sain ystavallisen vastaanoton ja opastuksen omaan huoneeseeni, jossa sain asustaa seuraavat kaksi yota. Intialaisin mukavuuksia, ”ei niin luksusta siis” mutta erityisen suloista ja tunnelmallista:

antsalla-huoneeni.JPG antsalla-intialainen-vessa.JPG

antsalla-jesus-loves-you.JPG …ja hyva etta kaapin ovessa oli tama tarra, etten paasisi unohtamaan olevani herran hallussa.

Oikeastaan on aika kivaa olla osana erilaisia uskontoja, ilman mitaan tarvetta todistella omaansa tai kilpailla. Kun ei ole mitaan, voi olla mita vaan 🙂 Lapsille kerroin olevani kristitty, kun en jaksanut selostaa, ja uskon etta heille se on selkempaa – minulle ei ole mitaan valia minka uskontokunnan edustajana he minua pitavat. Anthonappalle olen kylla kertonut, etten kuulu uskontokuntiin. Samoin juttelin uskontoasioista paikan toisen papin, nuoremman, father ”juniorin” kanssa, joka nauroi ihmetyksen vallassa. Hyvantuulista ja hyvaksyvaa meininkia, jeepajee!

Ekana paivana kuljin mukana kun Anthonappa kiersi samassa autossa tulleiden miesten kanssa viljelmilla. Aiheena oli viljelmien hoito, koska toinen miehista oli asiantuntija. Siina sitten opin, miten banaaniviljelmaa tulee hoitaa oikein. Kaikki puhuivat kannadaa, mutta kaikella kehonkielella ja meuhkaamisella rikastettuna asiat tulivat minullekin varsin selviksi. Herran jestas sentaan, viljelmat pitaa pitaa siistina, toitotti miekkonen oppilaumalleen, ja sohi kuokan kanssa niin etta banaaninlehdet viuhuivat!

antsalla-aasi.JPG Tassa yksi alueen elainasukeista

Ruokaa paikassa sai, riittavasti ja hyvin. Tosin ensimmainen paikka jossa syotiin lihaa. Joka paiva kalaa ja kanaa oli ainakin minun ollessani. Sain syoda fatherien kanssa, se oli muikeaa. Sitten kun Antsa ei ollut poydassa, meininki oli valilla jopa hervotonta nauramista, ja se kuulemma tapahtuu vain kun fatherin lasnaolo ei ole jaykistamassa tunnelmaa. Keittiossa oli muuten tosi mielenkiintoista vierailla. Ei mitaan tietoa hygieniapasseista, ja hyvin pyyhkii, silloin kun pyyhkii. Muurahaisen seikkailivat kasvishyyllyssa, huoneessa ei ollut valoja ja padat porisivat tulisilla hiililla – ei mitaan hienouksia.

antsalla-akuankkakerholle-onnellisuudesta.JPG

Illalla oli kiva vetaytya pikku huoneeseeni, joka oli romanttisen rupuinen. Olo oli onnellinen, siten kun elamassa olemisesta kumpuava ilo voi saada aikaan. Pikkuisista asioista, kuten tama aku ankka -kerholle omistettu pikku kuva antaa ilmi. Miten voikaan olla suloista loytaa aku ankkuutta tallaisessa paikassa. Lukaisu iltapuhteeksi buddhalaista onnellisuuden viisautta ja sitten kaikessa sopusoinnussa katolista aamumessua odottaen nukkumaan.

Sunnuntai oli ohjelmaa taynna. Aloitin aamun messulla, kuten olin ajatellut. 1. adventtisunnuntai, kirkko oli ihan taynna intialaisia ja Anthonappa saarnasi kannadaksi, pirskoi valilla vetta ympariinsa, heilutteli savuavaa pataa, jakoi viinit ja leivat ja mina katselin elamaa. Ihmiset olivat kauniita, naiset laittautuneet selvasti kauneimpiin sareihinsa ja uskonto naytti olevan niin kovin tarkea asia.

antsalla-kirkko.JPG

Messun jalkeen sain Anthonappan kaskysta yhden paikan kymmenesta pojasta oppaakseni, ja taman, Kumarin, kanssa vietinkin koko paivan kokien iloista elamaa. Kumar on ehka noin kolmetoista, ja herttainen, innostunut poika, joka taman paivan jalkeen oli perehtynyt valokuvaamiseen oikein olan takaa. Han oli ihan kuumana puoliskoni Hannun kamerasta, jota taalla kannan ja jolla talletan tata elamanmenoa. Kumarkin tuli tallettaneeksi ehka sata tilannetta joissa seikkailimme.

antsalla-kumar-ja-pikkupoika-nunnaluostarista.JPG Kumar on tuo isompi poika

Ja pikkuisen nimea en muista. Hanet tapasin naapurin nunnaluostarissa, jossa kavimme (tosin vasta muiden tapahtumien jalkeen iltapaivalla) vierailulla Kumarin kanssa. Istuin teepoydassa nauttien kuivattuja banaanilastuja kilpaa muurahaisten kanssa, jotka olivat kansoittaneet tarjoiluastian (nam?), ja siina tuo keittiotadin poika tuli luokseni. Paikalla olivat myos mestarinunnat, siis talon johtajasister ja vanhin sister. Koska nama kurin ja jarjestyksen kuningattaret olivat paikalla, vaikkakin aarimmaisen lempein sydamin, poika oli kuin komennuksessa. Ja siina alkoi komennuksen alainen iltapaivamatinea, poika esitti kaiken mita viiden vuoden iallaan osaa. Siina oli tanssit ja laulut, joogat ja jumpat, kaikilla hienouksilla. Ja koko ajan poika tuijotti suurilla vetisilla silmillaan suoraan silmiini. Vaikuttavaa.

Muuta muikeaa oli palloilu Antsan tiluksilla, jossa meidan matkaamme tarttui kokonainen lapsilauma. Kiertelimme ympari pihamaita ja viljelmia ja kuvasimme iloisella meiningilla kaikkea kivaa ja kaunista. Aika keposaa elamaa keskipaivan auringossa.

antsalla-kumar-vasikka-ja-muut.JPG Tassa Kumar, vasikka, ja alueella asuva aiti tyttarensa kanssa

antsalla-kumar-lypsaa.JPG Kumar tempaisi yht’akkia lypsamaan

antsalla-kumar-maistaa-maitoa.JPG ja tietysti maistoi saalistaan 🙂

antsalla-pikkukoira-raza.JPG Tama oli paikan suloinen pikku Raza, joka oli kovin sairas, ei jaksanut kuin nukkua

antsalla-possut.JPG Ja tassa taas paikan tervetta ja potraa pikkuvakea

antsalla-lapset-kukkakedossa.JPG Tama kuva on ihanin! Kukkakedolla me kaikki nautimme ihanista kukista ja toisistamme

antsalla-linda-ja-lapset-kukkakedolla.JPG Tassa Kumar on kuvaajana. Ihan hirveasti oli uutta kuvauksessa, kun han varmaan ensi kertaa elamassaan sai kameran kateensa. Siksi jatin suosiolla tarttumata yksityskohtiin – tassakin kuvassa osuimme jo melkein kaikki ruudulle 😉

Sitten banaanimetsaan, jossa yksi pikkupoika oli paimentamassa lampaita. Hanen kanssaan villiinnyimme toviksi leikkimaan kameralla – ja lampailla…

antsalla-pojat-lampaan-selassa.JPG antsalla-linda-banaaniviljelmilla.JPG

Lounaan nautittuamme pakkasimme banaaneja ja kekseja reppuun ja lahdimme retkelle laheiselle padolle. Mukaani tulivat Kumarin lisaksi nelja muuta talon pojista. Lahdimme bussilla, joka on aina viihdyttavaa. Kavelimme sitten muutamia kilometreja padolle, ja takaisin ja voi pojat oli mukavaa taas.

antsalla-patoretken-pojat.JPG Edesta Michael, Shiva, Vijjay, Kumar ja Anthoni

antsalla-pato.JPG Tassa pato, joka ei tosin ollut ollenkaan niin ihmeellinen ja merkittava kuin yhdessa viettamamme aika

antsalla-patoretkella-anthoni-linda-vijjay-ja-shiva.JPG Istuskelimme valilla yhdessa padon reunalla, piknikilla pellolla jossa lehmat laidunsivat, pelasimme jalkkista tyhjalla pahvilaatikolla, juoksimme kilpaa, kunnes kenkani hajosi, soimme minimaalisia kookospahkinoita, joita joku pojista loysi jostain viipottaessaan puskissa,

antsalla-patoretki-ja-tiskaava-tytto.JPG …tapasimme pikkutyton tiskaamassa todella karun kotitalonsa vieressa

antsalla-patoretken-sokeriruokotauko.JPG …ja vietimme viimeisen pysahdyksemme sokeriruokopellon vierella. Pojat melskasivat ruo’okossa ja palasivat metrin ja puolentoista mittaisten sokeriruokojen kanssa. Hetken siina puuhastelivat ja sitten sain pienin likaisin kasin kuorittua ja paloiteltua sokeriruokoa. Tosi mielenkiintoista maistaa todellista raakaruokosokeria, tosin hiukan pelottavaa, johtuen ”keittiohygieniasta”. Pysyin kuitenkin terveena ja elama oli makeaa.

Paluumatka oli taas kokemus omiaan. Olimme odottamassa bussia, kunnes paikalle kaarsi jeeppi. Pojat ottivat laukkuni ja ohjasivat minut kohteliaasti istumaan takapenkeille, sitten he kapusivat katolle, jossa oli muitakin miekkosia, ja jatkoimme matkaa. Ihan kasittamaton meininki – ja me kun saatamme Suomessa jannata joskus poliisin kommentteja jos autossa on yksikin paikaton matkustaja. Jeepissa oli maksimissaan yhdeksan rekisteroitya paikkaa + kuskin paikka, ja nyt laskin kyydissa olleen noin 25 matkustajaa. Ja rennosti vaan. Jiuhuu

Illalla, joka oli siis viimeinen iltani, pojat olivat valmistelleet minulle esityksen. Kunnioitettavaa rohkeutta ja sydamellisyytta. Valilla nauroin heidan suloiselle pikkumiesvoimalleen, jolla sai aikaan vaikka mita venkulatemppuja, ja valilla esitys oli niin herkkaa etta itketti, laulua ja tanssia ihan tosissaan. Ei mitaan turhia poikia.

Aamulla sain fathereiden ja sistereiden toiveesta tervehtia koko koulua joogan merkeissa. Noin tuhat oppilaista ikahaarukassa neljasta vuodesta seitsemaatoista, jarjestaytyivat pihalle varsin jamakoihin riveihin. Sitten vahan rukouksia ja hyvan viikon toivotuksia ja uutisten lukemista. Taman rituaalipatkan jalkeen esiteltiin vieras, muuan suomalainen, jonka opastuksessa siina tehtiin pikkuisen joogaa. Vinyasaa aurinkotervehdyksen neljan ensimmaisen hengityksen verran ja paria seisomasarjan asanaa saivat kokeilla, jonka jalkeen tekaisin muutamat asanat naytteeksi – ja nunnat ja papit hurrasivat 😉

Tahan paikkaan palaan viela ennen Suomen kamaralle lentamista.

Ja mita paluuseen tulee, tiedossa onkin reissaamista parin viikon kuluttua. Pattabhi sulkee koulunsa joulukuun 18. Ja jos ette jo tieda, olen saamassa aikamoista seuraa Suomesta, silla Hannu on tulossa tanne viikon kuluttua!! Eipa ole joululahjaa taman voittanutta, oletan, jos oikein enaa muistan millainen ihmemies tuo puoliskoni oikein onkaan. hehheh. Tervetuloa kotiGuru!

Jooga Therapy -kurssi on nyt paattynyt, ja se oli erinomainen syvennys joogan laajempiin vesiin. Jaana (tampereen joogakoulusta) oli mukana kurssilla ja me molemmat haltioiduimme opettajan selkeasta ja syvasta joogan tuntemisesta. Saimme perehdytysta joogan vaikutuksista ihmiseen, sen hoidollisista ominaisuuksista ja menetelmista joita kalssisissa joogateksteissa opetetaan asanaharjoituksen lisaksi. Tietoa joogaruokavaliosta, pranayamasta, meditaatiosta, terapeauttisesta asanaharjoittelusta, bandhoista ja shat kriyaseista. Viimeksi mainitut ovat kehon puhdistus- ja vahvistusmenetelmia, joista loytyi kylla vaikka minka tasoista menetelmaa rooriin jos toiseenkin. Ei ihan alkeiskurssikamaa, ja vuosiakin menee tallaista terveesti omaksuessa. Jooguruus on kylla tuhannen moniuloitteista – onneksi keskitytaan ottamaan rennosti ja tyynesti – jokaiselle loytyy itselle taydellinen maara ja laatu joogaa.

With best wishes

Published in: Yleinen on joulukuu 6, 2006 at 14:53  Comments (10)  

Mita vaan tapahtuu

Pitkasta aikaa, mutta pikemmin kuin oletin, olen taalla taas kirjailemassa elamaani. Taitaa olla miltei kaksi viikkoa viimekuulumista…

Aloitin ayurveda deep yoga massage -kurssin. Ja lopetin sen. Kaksi paivaa kurssia riitti priorisointiaineistoksi ja palasin balkonylle, koteilemaan 🙂 Siis, kurssi ei ollut kaiken vaatimansa rahallisen, ajallisen ja energiallisen panostuksen arvoinen. Paikallinen ayurvedaopettaja oli kutsunut eurooppalaisen kaiffarin opettamaan kanssaan ja todellisuus oli mielestani sorsseli, jossa intialaisen taiturin opit tuntuivat jaavan maton alle. Ayurvedaa ja joogaa mainittiin tuossa monipuolisessa nimessa ja kurssimainoksessa mutta itse kurssilla ne havisivat nimettomyyteen. Tuntui kuin asiakkaat olisi nimikoukulla ongittu sisaan, me pikkuiset lootusfanit kun olemme niin alttiita lankeamaan joogan pauloihin. No, mina paatin lopettaa, ja lopettipa sielta sittemmin melkein kaikki muutkin. Tama kurssi oli uusi yhteistyokokeilu, jota paikan intialainen paajehu ei varmaan enaa yrita jarjestaa. Kovin mielenkiintoista. Joskus ei ole oikea aika eika olosuhteet ja asiat menee radikaalisti toisin. Nain on.

Kesken jattaminen oli yllattava kokemus, melkein ihan hirveaa, kun en meinannut ymmartaa olevani itselleni oikeassa. Jouduin (onneksi-koska-vaihtelu-virkistaa) ulos selkeydesta ja puntaroin ihmeellisen paljon kaannostani. Kahden voiman kysymykset, onko tama karkuun juoksemista vai oman intuition viisasta aanta… jalkimmaiseen luottaen kaannyin, ja huomaan tehneeni oikein. Nyt on taas aikaa keskittya joogaan ja eteeni on tullut hyvia asioita. Otin yhteytta eraaseen toiseen opettajaa ja olen nyt kaksituisopetuksessa joogatutun Jaanan kanssa herra Nagarajin opissa. Therapeutic Yoga on aiheena ja opettaja on ihan kultainen loyto. Pikkuinen intialaisukko, jolla on isot, kirkkaat ja valppaat silmat, istuu risti-istunnassa poydalla ja puhuu meille innosta ja selkeydesta pulputen. Valilla han kirjoittaa taululle valkeassa puuvilla-asussaan liihottaen ja kysyy: ”clear?” Ja selkeaa se on. Tuntuu, etta mies tietaa todella mista puhuu. On kuulemma antautunut joogalle ja ayurvedalle ainakin viimeiset 25 vuotta. Yks toinen oppilas toisella kurssilla oli kysynyt mita joogamenetelmaa Nagaraj harjoittaa ja han oli parskahtanyt nauramaan. Han harjoittaa joogaa. Se on oleellista.

Tama kurssi joogasta hoitomenetelmana kestaa 10 paivaa, tunnin kerrallaan. Ma olen kuin kotonani siella, juuri tasta ole kiinnostunut ja tuollaisista joogaopettajista! Jooga on se mita olen tullut tanne opiskelemaan ja joka nayttaa olevan viisautta taynna aina kun se tavalla tai toisella nayttaa voimiaan. Tuntuu oikealta.

Pattabhille olen kiitollinen. Tapana on, etta Gurujia (siis Pattabhia) kaydaan kumartamassa, pussaamassa ja halaamassa harjoituksen jalkeen. Seistaan jonossa ja yksi kerrallaan mennaan ritualisoimaan thankjuu thankjuuta. En viitsi menna tallaisiin sosiaalisiin ilmioihin jos en oikeasti tunne jotain henkilokohtaista syvaa syyta. Olisin tietysti muiden kokemuksia omikseni napaten voinut elaa siina harhassa, etta Pattabhi on sita tai tata, tai niin ja nain merkittava joogaopettajani jota fanitan kun muutkin fanittaa. Nain ei kuitenkaan ole ollut. En ole kokenut Pattabhin opetusta erityiseksi, kuten olette kuulleet. Uskon, etta jos hanen oppiinsa olisi paassyt kymmenen kakskyt vuotta sitten, olis anti ollut toista luokkaa, kun oppilaita ei ollut massoittain ja guru itse oli nuorempi (vain seitteman-kahdeksankymppinen 🙂 ). Muttasiis, tassa paivana eraana, koteilun hiljaisuudessa ollessani tuli yllattavan voimakas ilon tunne Pattabhia kohtaan. Se tuntui koko kehossa, erityisesti rintakehassa, olin niin iloinen, etta Pattabhi on opettanut joogaa monille hyviksi opettajiksi kasvaneille ja antautunut joogan vaalimiselle koko elamansa. Olisin siina ihan heti mielellani mennyt ja tekaissut kiitosrituaalit poikineen. En kuitenkaan lahtenyt etsimaan vaan jain iloisena tietamaan miksi menen ja kumarran hanta ensi kerralla. Hanen ansiotaan on se, etta olen kohdannut taman menetelman, joka on minulle ihan hirmuisen kaunis ja tarkea.

Jasitten, valiin kuva, jotta jaksat jatkaa 🙂 Teema vaihtuu nyt sisaisesta ulkoisen maailman retkeilyyn painottuvaksi.

kukkapoika-internetkahvilan-luona.JPG

Tama kuvassa oleva on erityisen ahkera ja innokas pikkupoika, joka paivittain myy meille joogeille kukkia ennen kouluun lahtoa ja koulusta paastyaan. Ihana elamanvoimakoneisto, joka ei tottavie ela valittamalla, vaikka olosuhteet on meidan nakokulmasta mahdottomat, ja olisivat Suomessa kielletty jopa lailla. Myyntitaktiikka on pojalla kylla takalaiseen tyyliin ostajan voimia vaativa, kun han ei sitten millaan tahdo antaa periksi. Talla kertaa han oli tuossa internetkahvilan edessa ja tuputti taas tullessani kukkiaan. Ei tuntunut hyvalta ostaa, vaikkei hinta ylitakaan kahtakytasenttia. Kaansin aiheen kaikkeen muuhun ja paatin tutustua poikaan. Juteltiin kaikenlaista ja han testaili pyoraani. Oikein mukavaa. Koristelimme sitten ”ladybirdini” kukilla ihan uudessa rentoudessa ja ilolla, josta sen kymmenen rupiaa maksoin ihan mielellani.

Toissapaivana oli lauantai, vapaapaiva joogasta. Lahdin retkelle. Loikkasin seitsemalta aamulla autoon, viiden muun joogin kansainvalisessa joukkiossa, ja lahdimme kohti Bylakuppe:a. Paikka on Tiibetinbuddhalainen luostarikyla. Tassa kuvia automatkalta, joka kesti kaksi ja puoli tuntia. Tie oli kuoppaistakin kuoppaisempi ja nakymat ihania, intialaista elamaa:

bylakuppeen-maja-tien-varressa.JPG bylakuppeen-ihmiset-kuormaautossa.JPG bylakuppeen-kahvila.JPG bylakuppeen-jarvimaisema.JPG

Ja saavuttuamme maaranpaahan, muuttui kieli, ihmisten pukeutuminen ja ulkonako. Ensimmainen turistipysahdys oli tiibetilaisten pikku temppelit, joissa he nayttivat kayvan kavelemassa kenties paivittaista rukousrituaaliaan. Tosi iloisia kauniita ihmisia, kaikessa luonnollisuudessaan. Mekin kokeiltiin temppelin kellon pyoritysta:

bylakuppe-kellotemppeli.jpg

Toinen pysahdys oli tiibetilaismunkkien alueella, jossa munkit opiskelevat ja elavat. Mielenkiintoisia ilmioita, kun sai seurailla munkkien arkea kuin pikkulapsi uutta elamaa. Buddhalaisuus on erinomaista.

bylakuppe-taulu-buddhalaisuudesta.JPG

Seuraavassa autokuskimme, joka luikahti kuvaan halukkaana poseeraamaan kun olin ottamassa kuvaa munkkien mielenkiintoisesta harjoituksesta taustalla.Tulipa kiva muisto tuosta herttaisesta kuskistamme. Toisessa kuvassa on buddhalaismunkkien yliopisto, sielta varmaan valmistuu munkkeuden tohtoriksi. Hieno talo ja uskon etta toimintakin on hienoa, silla buddhalaisuudessa eletaan mielestani oleelliseen keskittyen.

bylakuppe-munkit-ja-autokuski.JPG buddhayliopisto.JPG

Me oltiin tuossa yliopiston pihamaalla tosi kauan, ja vaan seurailtiin munkkeilua. He harjoittelivat jotain pariharjoitusta ja sitten kaikki ottivat istuinalusensa mukaansa ja menivat tuohon kauniiseen katokseen istumaan. Siina poika toisensa jalkeen sitten istui ja edessa oli ”musikaalimunkki” joka mumisi jotakin mantraa tai muuta tarkeaa. Munkkioppilaita tuo tilanteen ohjelma ei nayttanyt jarin motivoivan. Tai ainakaan tama ei ollut mikaan jampti meditaatio tai muu keskittymisharjoitus. Toiset kylla toisteli silloin talloin muminaa, mutta kylla siina porukassa paat pyori, lansimaalaisia vilkuiltiin, kaverin kanssa juteltiin ihan omia ja hommailtiin jos vaikka mita peukalonpyoritysta. Rentoa meininkia. Oli siella toi vikassa kuvassa oleva opettajakin, joka kiersi laumaa suitsukkeita heilutellen, mutta ei ollut havaittavissa mitaan kurinpitokovuutta.

bylakuppen-munkit-menosaa-istumaan.JPG bylakuppen-munkit-istumassa.JPG bylakuppen-munkkiope.JPG

Sitten turistikierrokselle temppeleihin. Historian aimistely ei ole lempilajejani, mutta tama osoittautui poikkeukseksi! Nautin todella.

Tassa on Golden Temple joka oli ulkoisesti hienoin ja ymmartaamkseni merkittavin temppeleista.

golden-temple.JPG

Ja jos vain jaksat, ota aikaa ja katso nama kuvat rauhassa, ne ovat naet pienenpieni siipale sita valtavaa maaraa kauneutta mita temppelit pitivat sisallaan. Kaikki seinat oli maalattu. Tuossa ensimmaisessa kuvassa on taulu, jollaisista seinat suurimmalta osin tayttyivat. Esittivat kaiketi erilaisia jumaluuksia. Tama oli yksi kauniista, ja sitten oli viela kauniimpia ja oikein rajuja ja rumiakin. Siis kaikkea mita elamaan kuuluu.

bylakuppe-taulu.JPG

golden-temple-kolme-patsasta.JPG Tassa kuva alttarista

ja sitten sen pikku yksityiskohta joka ilostutti minua erityisesti, annoin nimeksi kultainen hauskuli:

kultainen-hauskuli.JPG

golden-teple-ovenpielus.JPG Tama kuva siksi, etta se kertoo jokaisen kohdan viimeistellysta huomioonottamisesta. Ovenpielikin oli nain kaunis, ja taynna vareja. Saapa nahda kuinka pitkalle jaksan kopioida tata mallia Vaaksyn unelmakampan maalailussa 🙂

Tyyli ja varimaailma seka tarinallisuus ovat naissa buddhalaisissa maalauksissa osuvat minun makuuni taydellisesti. Temppeleissa voisi viettaa vaikka kuinka kauan vaan katsoen kauniita vareja ja muotoja. Pienet yksityiskohdat oli tosi mielenkiintoisia, ja niita oli loputtoman paljon, kaikenmaailman tapahtumaa ja toiminataa joka puolella. Tama oli kuin buddhalaista Don Rosaa.

golden-teple-elamanvoimat-hurmio-ja-tuho-taulu.JPG Taulut herattivat erilaisia oivalluksia ja ajatuksia elamasta. Tassa (mun mielesta) kerrotaan kuinka hurmio ja tuho ovat vierekkaisina mahdollisuuksina elamassa, molemmat kuuluvat elamaan. Kamasutrataulua oli monenvariasena ja monenlaisin vivahtein muunneltuna ympariinsa temppeleita ja pahuutta sen rinnalla oli myos kuvattu useammassa taulussa.

golden-temple-poika-ja-norsu-taulussa.JPG Tama kohtaus taulujen tarinaviidakossa oli ihan pikkuruinen yksityiskohta, mutta niin huvittava. Ihmettelen mista taiteilija on saanut paahansa maalata tallaisenkin yksityiskohdan, joka ei ikaankuin ollut miteenkaan oleellinen kokonaisuudessa. Elina Lahdelle terveisia, olisin voinut kuvitella sun nauravan mun kanssa talle kohtaukselle temppeli raikaen.

golden-teple-taulussa-pahasta-olosta.JPG Taman viela haluan jakaa, pikkuinen yksityiskohta taas valtavasta tarinaseinasta. Tassa on ihankuin inhimillisen karsimyksen taidetta. Yksi makaa jonkun hirvean lastin alla, kuten joillain ihmisilla, on liian suuri taakka harteillaan; sitten, joku keittaa toista tulessa, ikaankuin kuvana siita kuinka ihminen voi toistaan tuhota, ja tuo sydamellinen nainen seisoo lahella – hanko vain katsoo kun toista satutetaan koska sitakin on olemassa, vai kertooko han kenties siita etta hyva on aina jossain lahella tartuttamassa voimaansa ja olet turvassa vaikka elama joskus pakottaakin sinut tuleen ja tuhoaa jotakin; ja viela oikeassa ylakulmassa joku on lastin alla, kirjan, joka tuo mieleeni analysoinnin taakan, ja han oksentaa jotain rankkaa ja raastavaa joka hanen sisallaan jostain syysta raahaa. …Kauhean mielenkiintoista katsoa kuvia ja kuunnella millaisia sisaisia elemankokemuksia ja tunteita se peilaa heraamaan.

Kaikki kuuluu elamaan ja mita vaan tapahtuu

Ja mita tapahtui palatsin ulkopuolella:
golden-temple-ampparinpesat.JPG Ampiaiset olivat tehneet VALTAVIA (!) pesia temppelin seinustalle. Ihan kuin isoja muurahasikekoja roikkumassa ylosalaisin ikkunan paalla ja katonreunoilla.

golden-teple-leijonapatsas-ulkona.JPG Ja tahan, palatsin edessa vartioivaan olentoon paattyy palatsisessio.

Kiitos seurasta, automme jatkaa matkaa, metsaan.

Paadyimme paikkaan joka on Kaveri-joen rengas. Joki tekee pienen lenkin ja sen keskella on mukava vehrea keidas. Kavelimme ja tapasimme apinoita, termiittipesia (mikali oikein muistan katsomani hyonteisohjelman perusteella, 2. kuva) ja elefantteja! Ja intialaisia luokkaretkelaisia, jotka olivat ihan mahdottomia intoilemaan tapamistamme. Oltiin monessa kuvassa kuin rokkitahtina fanien joukossa salamavalojen valkkyessa. Ihme meininkia, kuten silloin kun olin Chamundi Hillilla Nikon kanssa.

riippusilta.JPG termiittipesako.JPG elefantti.JPG

elefantti-kurkottaa.jpg bylakuppereissun-ryhma-ja-elefantti.JPG

Vikassa kuvassa jooginen retkiryhmamme, joka oli oikein kiva.

Jatkuu jalleen viikon kuluttua. Siihen asti, nakemiin.

Published in: Yleinen on marraskuu 28, 2006 at 9:26  Comments (3)  

Kuviteltu todellisuus

Huomenta Sinulle, joka saat taman todellisuuskuvaukseni kautta varittaa Intiaa mielikuvitukseesi. Nyt tulee pitka sepustus viimeisia juonenkaanteita ja valokuvia.

Voin tosi hyvin. Terveys sen kun vahvistuu ja elama on mainiota, vaatteet rentoja, ruoka edelleen ernomattia ja ilma ihanan lammin. Jooga on selkeaa ja yksinkertaista, mielenkiintoista ja vahvaa. Niinkuin syli jossa saa hiljaa nauttia aamun ensitunneista hengityksen heijaamana. Joka aamu heraan 20 yli 5 ja sipsutan salille, joka on kulman takana kodiltani. Harjoittelen ykkossarjan, joka on nyt helppo, mutta syva kuin mika – edelleen kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista noissa asanoissa joita olen kohta viisi vuotta tutkiskellut. Paattymaton tarina tama jooguruuden polku. Pattabhin tyttarenpoika Sharath on lahtenyt maailmalle kursseja pitamaan ja joogaoppilaita on nyt siita syysta selvasti vahemman. Mukavaa, kun salissa ei ole niin tunkua, eika tarvitse jonottaa harjoittelemaan paastakseen. Pattabhi ja tyttarensa Sharaswati eivat paljon harjoitukseen puutu, kayvat vain avustelemassa taaksetaivutuksia. Sharath ”siivosi” harjoituksestani muutamat Linon opettamat ylimaaraiset kaanteet, kuten esimerkiksi kasillaseisonnat, joista juuri kerkesin loytaa uusia oivalluksia 🙂 Kuulukoon tama lempiolettamuksista luopumiseen… Kasillaseisontoihin palataan Sharathin opissa kakkossarjan puolivalissa. …Tosin niissamain Linokin osasi asian harjoitukseeni tuoda, mutta mina tytto en vain tiennyt jattaa kasillaseisoskelua pois nyt kun teen pelkkaa ykkosta. Mutta nain asanarintamalla. Ja muuten, uskaltaudun nyt asettua avoimena pettymykselle ja kertoa etta tammikuussa aion menna harjoittelemaan Sharathin salille, jossa han opettaa taas palattuaan 8.1. Siella ryhma on pieni ja Sharath vaikuttaa hyvalta opettajalta. Olen tosi iloinen kun han vastasi myontavasti kysyessani mahdollisuutta siirtya tammikuussa hanen saliinsa. Pettymykseen tama liittyy siten, etta en voi tietaa muistaako han luvanneensa paikan minulle, kun ei minnekaan kirjannut sita. No mutta, pettymykset on vaan kaannoksia. Asia selviaa tammikuussa, ja siihen asti nautin asana asanalta harjoittelemisesta Pattabhin kera.

Viimeksi kerroin kokanneeni kotona, Meenan opissa. Tassa kuva hanesta kokkaustuokiossamme

Meena

Ja sitten, kesken kokkauksen oli juostava ympari taloa kun apinat tulivat! Ne tulee kuulemma n. 15 paivan valein. Meenan ja Ratnan (kotiapulaisemme) mielesta se oli huono juttu, kun ne yrittaa sisalle ja pollii keittiosta purkkeja, mutta mun mielesta ihan huippua. Kirmasin heti kamerani kanssa, kun yksi paviaani oli syomassa papaijan jamia ovellamme. En ihan ehtinyt:

)

Mutta tuolla se menee! : apina-pihalla-2.JPG

Oho! tulipas se isona… mutta toivottavasti ei haittaa.

Muuta kotipihamme elaimellisyytta samaisella kokkaustunnilla oli meidan kotilehman ilmestyminen brunssille. Tama lehma kay usein ja Meena antaa sille kaiken ruuan mita on jaanyt. Se on uskontoon littyvaa hyvan kasvattamista, josko seuraavassa elamassa vaikka paasisi lehmaksi syomaan brunsseja toisten puutarhoihoin? Lehma tulee aina naisen kanssa, jonka parvekkeeltani nain lehman syotya kaivelevan itselleen kamaa roskiksestamme. Silla kertaa otti tyhjan muovipullon. Nain se menee…

kotilehma-lounaalla.JPG

Ja viela elaintarhastani. Yks paiva lueskelin sangyllani, viettaen tavanomaista koteiluani. Parvekkeen ovi oli auki ja alkoipa kuulua kotirauhaa rikkovaa korinaa ja vinkumista pihalta. Ja siella meni eras sikamainen perhe paivakavelyllaan:

sikoja-pihalla.JPG

Ja kun lahden ladybirdillani polkemaan pitkin poikin Gogulamin katuja, joka on kivaa lounasmatkan viihdetta, vastaani tulee mm seuraavia nakymia:

Katukuvaa lammaspaimenen katras Tavanomainen hedelmakauppa Lahella Citymaitofarmia Poikakatras

…ja kuten viimeisimmasta kuvasta ja useista seuraavista nakyy, intialaiset tykkaa poseerata kuvissa. Kuvakokoelmani alkaa nayttaa silta kuin mulla olisi paljonkin intialaisia kavereita, mutta kylla ne ihan itse tunkeutuvat kuvauksen kohteeksi, ja ovat iloisia saadessaan olla kuvassani. Hiukka erilaista kuin Suomessa, missa niin moni pelkaa kuvaansa 🙂

Ja kun nalka kurnahtaa, voi polkaista vaikka kylaan ”Janakille”, jossa saa hiukan reilulla eurolla kotioloissa tehdyn ja nautitun aterian:

lounas-janakilla.JPG

Seuraavat kuvat ovat Mysoren keskustasta, missa olen muutaman kerran kaynyt ja nauttinut ihan erilailla kun ekalla kerralla, jonka ehka ensimmaisesta viikostani muistatte.

mosambi-ladies.JPG veg-market-ja-hedelmakauppiaspoika.JPG

…ja en muista paljastinko, mutta olen tavannut Anthonappaa keskustassa. Se on mukavaa, kun han on rento ja rauhallinen ja tietaa opastaa minulle monenmontaa intiajuttua. Eilen nahtiin toisen kerran ja kaytiin katsomassa Mysoren suurinta palatsia, Maharaza’s Palacea. Mieleton lukaali, kaunis kaikkine intialaisine vareineen ja kiemuraisine kuvioineen maalauksissa ja veistossa. Intialaiset tekee muuten kaiken kaikkiaan paljon suuremmalla mielikuvituksella ja romantiikalla talojaan kuin suomalaiset. Kauniita. Ja hei, nain elamani ensikertaa eilen myos elavia norsuja! (ohhops, mika lause ilman a-pisteita!! Kyse on kuitenkin siita silmilla toteutettavasta 😉 ) Palatsin kuninkaalliset elefantithan ne siella kapottelivat iltapaivalenkillaan palatsin puutarhassa. Mulle parhaat kokemukset tuosta palatsireissusta olivat Anthonappan kanssa hengailu ja norsut. Maharazan mokki oli ihan hieno, mutta en niin ole kiinnostunut nuista historian havinoista, kuin elavien olentojen ihmettelysta. En olisi palatsia varmaan ilman intialaista ystavaani kaynyt katsomassa.

Viela en ole muuten kaynyt Anthonappalla kylassa, ja joudunkin siirtamaan virailuani yli sovitun ja esimerkiksi joudun skippaamaan kertomani kirkkolaisten bileet. Menen Anthonappalle vasta joulukuussa. Syyna eri hieno juttu, nimittain aloitan huomenna Core integration ayurvedic/yoga massage training -opinnot. Kurssi kestaa 14 paivaa ja yhteensa 84 tuntia. Olen siis seuraavat kaksi viikkoa intensiivisen kurssin pauloissa, kuusi tuntia paivassa. Joogaharjoitus aamulla, aamiainen ja sitten kurssille, ja ilta, viiden jalkeen, pyhitettakoon sille pieneksi jaavalle koteilun ajalle, jollaiseksi arkeni nyt muuttuu. Lepoa ja ruokaa vaan, en varmaankaan kirjoita blogia kovin ahkerasti kurssiviikkoina. Kurssi painottuu Ayurvediseen hierontaan ja sen soveltamiseen ihmisen hoitamisessa, keskittyen yksilollisen keho-mieli-kokonaisuuden ”lukemiseen” ja henkisten seka fyysisten kipujen, lukkojen ongelmien avaamiseen ja ennaltaehkaisemiseen. Nain kurssisisallon nopea referointi-suomennos. Kerron sitten lisaa, kunhan koen.

Aika epeli olen nyt englanninkielen kanssa. Tama oleilu ulkomailla tekee hyvaa slowly-english-paalleni. En lainkaan Suomessa ollessa uskonut, etta voisin kokea luontevaksi menna tallaiselle intensiivikurssille kielipaattomyyteni kanssa. Ja eilen ostin muuten monta englanninkileista kirjaa, tosta vaan, muitta mutkitta, vaikken koskaan ole lukenut yhtaan englanninkielista kirjaa. Heh.

Sitten viela referaatti Nikon ja mun retkipaivasta, kera kuvien. Muuan kaunis aamu odotimme bussia (intialaisesta paikallisbussista on tullut minulle varsin tarkea paikka nauttia olemisesta):

linda-bussia-odottamassa.JPG

bussilla-chamundi-hillille.JPG

Ja lahdimme tapotaydessa bussissa kohti Chamundi Hillia, Mysoren laidalla sijaisevaa, entiedakuinkakorkeaa, kukkulaa.

Paasimme perille mainiosti, ainoina westerneina bussissa, katselun ja supinoiden, seka vilpittomien hymyjen tahtaimessa. Paikan paalla, saimme pian kokea hetken filmitahtena. Koska istahdimme alas sutimaan aurinkovoidetta (takalaisessa kontrastissa kalkinkalpeille hipioillemme), saimme pian seuraksemme joukon nuoria intialaismiehia. Chamundi Hillin laella on intialaisille tarkea temppeli, joten siella oli Paljon intialaisia ja monet myos kauemmista kotikylista matkanneina. Tama luoksemme tullut fanikatras ei ehka ollut koskaan kotikylassaan kohdannut ”westerneja”, en keksi muuta selitysta sille kunnioittavan aimistyneelle ihailunkaltaiselle hurmiolle, jota heidan olemuksensa huokuivat… todella ihmeellista. Siina me istuttiin hiki- ja aurinkorasvakarpalot kasvoillamme ja yksi vuorollaan miehet kavivat istumassa kanssamme ja yksi otti kuvia. Sitten ne kiittelivat kauheasti ja me paatimme vaihtaa maisemaa, silla joukkoon oli jo ehtinyt limittaytya toisetkin kaverukset ja lisaa kiinnostuneita kuvaajia oli nakopiirissa.

Emme kayneet kukkulan laen temppelissa sisalla, koska kumpaakaan ei liioin kiinnostanut. Intialaisia oli paljon, jonoina menossa temppeliin, joten annoimme heidan hoitaa sisainen visiteeraus. Heille paikassa on tarkeampia funktioita.

chamundi-hillin-temppeli.JPG

Me Nikon kanssa kaytimme aikamme kaiken muun kukkulan laella avautuvan elaman seurailemiseen ja maisemista nauttimiseen. Taas ilokseni kohtasin erilaisia ihmisia ja elaimia.

keltainen-kukka-chamundilla.JPG ruokapaikka-chamundilla.JPG makaava-harka-chamundilla.JPG

kissa-ja-sininen-talo.JPG nakyma-chamundilta.JPG punainen-kukka-chamundilla.JPG

sahkojohtoja.JPG vasikka-chamundi-hillilla.JPG nakymia-chamundilta-2.JPG

Ja muutama omistuskirjoitus kuvia ottaessani mieleen tulleista ihmisista siella Suomessa. Kukkakuvat erityisesti Anja Luomalle. Kissa sinisen talon seinustalla ei voi taas olla tuomatta mieleeni Elinaa, Jukkaa ja Silvaa – kissaihmisia. Ja mainittavan arvoinen viela tuo sahkojohto-kuva, joka ei suinkaan ole harvinainen taidonnayte takalaisesta sahkojarjestelmasta. Sahkoiset terveiset JKL:n joogasalin viimeistelyn puolesta, ottakaa rennosti Markus ja Ian. Ja samoin tervehdys sahkoiselle isalleni joka viipottaa muissa hommissa, mutta ”muinaisen”, ehka kuitenkin tata edistyneemman, sahkomieskoulutuksensa alkuvoimalla.

Viimeisessa kuvassa nakyy maisemaa alaspain, jonne lahdimme bussin sijaan nyt kavellen. Tuhat askelmaa rappusia, kauniissa maisemassa rikastettuna seuraavasti:

sonnin-lounas-chamundilla.JPG harka lounastamassa yllattavasti vain paa ulkona puskasta.

hamahakki.JPG Kauhea hamahakki! Isoin ikina nakemani! Oli kuitenkin rauhoituttava tsuumaamaan mahdollisimman lahelle jotta saan biologimiekkoselleni Hannulle mahdollisimman hyvaa lajinmaaritysmateriaalia.

niko-ja-hampit.JPG Ja paa kylmana Niko, hamppejahan olikin ihan tolkuttoman paljon! Ympariinsa ylapuolellamme.

Byaks. Mutta ihan coolia nahda tuollaisia. Siina aimistellessa ohi kapsytteli nuori mies, johon pian tutuimme. Han oli nimeltaan Mulli, mysorelainen 21-vuotias mies, joka kertoi meille noin kahdeksansadan askelman yhdessa kulkemamme matkan ajan kaikkea mielenkiintoista Intiasta ja selosti nakemaamme. Esimerkiksi sen etta nuo hamahakit eivat olleet myrkyllisia… mutta alempana tapaamamme, yhta isot yksilot olivat. Han kavelee tuhat rappusta joka perjantai ylos ja alas, kay temppelissa, ja suorittaa nain viikottaisen pujan, jonka olen ymmartanyt olevan uskonnollinen riitti, jossa annetaan huomiota jumalille ja uhrataan hyvien asioiden puolesta. Viedaan ruokaa patsaiden juurelle ja kavellaan bussin sijasta, rukoillaan, annetaan jumalille kukkia, lauletaan jne.

Ja Chamundin rappusten varrella naimme (aa-pisteet!!) ekat kuhertelevaiset nuoret parit Intiassa. Mainitsemisen arvoista, silla taalla ei missaan nayteta rakkauden tunteita julkisilla paikoilla koskettaen. Keskustelimme havainnoistamme uuden tuttavuutemme Mullin kanssa ja han kertoi etta kuhertelu todella on kiellettya. Vain Chamundilla tai muutamassa puutarhassa se on sallittua. Muualla poliisi tulee ja erottaa moisesta sopimattomuudesta ja saattaa ymmartamamme mukaan sakottaa tai vieda putkaan! Aikamoista. Lansimaalaiset saavat kuitenkin kuulemma kuherrella poliisin keskeyttamatta. Kannattaa varmaan kuitenkin pitaytya varsin hillityssa ilmaisussa verraten avoimenmakuiseen ”western-styleen”.

Alhaalta otimme riksan ja ajoimme Lalitha Mahaliin.

matkalla-lalita-mahaliin.JPG

Tama taustalla haamottava paikka on vanha Maharazalle kuulunut temppeli joka on vuodesta 1973 asti toiminut okyhotellina. Kaiketi Mysoren kallein hotelli. Jonne meilla, lansimaalaisilla okyilijoilla on varaa menna, vaikka intialaisista sinne yltaa varallisuutensa puolesta vain ministerisvaki ja muut V.I.P :t . Tajusimme harmiskemme liian myohaan, etta olisi ollut paivan hienoin juttu ottaa Mulli mukaan Lalitha Mahaliin ja tarjota lysti hanelle. Koska han ei luultavasti koko elinikanaan tule paikkaan paasemaan (kastien voima on suuri). Mita vaaleampi iho, sita parempiarvoinen intialainen. Takalaista sosiaalista hirveytta.

Mutta nyt kuitenkin ”lankkarikaksikkona” kaarsimme riksan kyydissa pramean pytingin eteen. Soimme prameassa ravintolassa, intialaisittain huippuravintolan hinnoin. n. viis-kuus euroa per kokonaisuus: naan-leipaa, linssi- ja kikhernekastiketta, jalkiruokana intialaista mausteteeta, Masala Chaita. Ihan tosi hyvaa. Tossa kuva ravintolasta:

lalita-mahalin-ravintola.JPG

Ja sitten siivoojamiekkonen otti meidan huomaansa ja kierratti ympari palatsia. Tassa kuva katolta:

lalitan-katolla.JPG

oho, taas aika iso kuva, mutta iso oli paikkakin.

Viimeinen kierros tehtiin ulkona, jonne jaimmekin nauttimaan uima-altaan ihanuudesta joiksikin kellonlyomiksi:

lalita-mahalin-uima-allas.JPG varpaat-lalitan-altaalla.JPG niko-lalitan-altaalla.JPG

Olipa kivaa!
Ja lopuksi, palasimme taas ah niin kotoisaksi tulleella, ah niin taytelaisella, bussilla. Mina matkustin tietysti taas edessa, naisten osassa, ja Niko jossain tuolla takana, hiukan lynyssa, koska bussit on mitoitettu intialaisella mataluudella.

bussissa.JPG

Noniin, tassapa talta eraa. Olkaa taasen niinkuin kotonanne olette ja voikaa niin hyvin kuin mahdollista ja tehkaa rennosti parhaanne voidaksenne viela hiukkasen paremmin.

Huomenna alkaa se ayurveda-hieronta-hoitokurssi, jolla voin tuoda elamaani sen hiukkasen lisaa hyvan voinnin taitoa, ja myos taitoa auttaa tata elamanvoimaksi kutsuttua ilon lahdetta lisaantymaan muiden elamassa.

Rakkaudella, Linda

Published in: on marraskuu 16, 2006 at 12:57  Comments (5)  

Aino varma asia elamassa on muutos…

 

Yleensä ottaen hyvä aamuharjoitus on tuhota
jokin lempiolettamus joka päivä ennen aamiaista
– se pitää sinut nuorena.

– Konrad Lorenz –

 

Uudistuminen on hienoa. Tanaan soin aamiaiseksi fenugreek roteja, tomaattisalsaa ja pinaattia. Rotit ovat sellaisia lettuleipasia (toiselta nimeltaan chapati) jotka on kysennetty pannulla. Naissa fenugreek malleissa oli jotain ”heinia” joukossa, ja muutekin vahan jytkympaa tavaraa kuin pelkistetyt, joissa on vaan jauhoja. Voimaa! Sekaan oli kylla lipsahtanut jotain hiekanjyvia, mutta ei se mitaan, syovathan lehmatkin muovipusseja. Taalla.

Siispasiis, en ollut mitenkaan ajatellut tulla kirjoittaamaan blogia nyt, mutta kun luin sahkoposteja Teilta innostuin niin, etta nakojaan ryhdyin kirjoittamaan. Ja mielenkiintoista, aamiaisestani.

Ruoka on taalla kylla hyvvvaaa (*kuten muuan porilaismummu tapaa sanoa*). Eilen Meena opetti kotona intialaista ruuanlaittoa, oikein hyvat opit. Riisin keittaminen (vahiten uutta ;), capati-lettuset, ladyfinger-kasvishoyste (okraa?), papusalaatti, ja linssimuhennos. Kaasuliesi, rennot katoset ja painekattila naiden reseptien lisaksi kannattanee mukauttaa suomalaiseenkin keittiooni. Suolaa taisi kylla holahtaa joka paikkaan aikamoiset kupposet, samalla kun han tokaisi ”pikkuisen suolaa”. Siina ois tiukempi terveysviranomainen varmasti tehnyt intervention. Mutta mikas siina oli syodessa, ei se suolaisuus suussa hyokannyt kun oli kasapain muita mausteita ”tasapainottamassa” 🙂

Laitan kuvia ens kerralla, kun kamera ai ole nyt mukana.

Kavin eilen myos Anthonappan (pappismies jonka tapasin lentokoneessa) kanssa kahvilla keskustassa. Jee, han oli yhta mukava kuin ennenkin. Kuten kunnon miesten kuuluu (?) han vei minut ostoksille, yhteen hanen suosimaansa kangaskauppaan. Loytyipa sielta sievaa silkkia, josta tehda uudet ovet joogasalimme pukuhuoneisiin. 8 ja puoli metria sikkia hienoin kuvioin, 14 euroa. Ei paha. Intialainen kangasmaailma on uskomattoman puoleensavetava. Vaatii samasthitia jotta saa jalkansa pysaytettya juoksemasta joka fabric-shopin ovesta sisaan. Pidattaytyminen ja keskittyminen antakoot joogille tyyneyden voimaa.

Jos Anthonappasta ymmarsin oikein, han asuu ja on johtajana paikassa, jossa asuu orpoja ja muita jotka tarvitsevat sosiaalityota tuekseen. Menen 17.pva perjantaina hanen paikkaansa kylaan, joten sitten tiedan paremmin mita tuo tyo on. Olen saanut myos kutsun kuun lopussa oleviin ”kirkkojuhliin” (oma ymmarrys kasitteesta church fest). Jihuu, mina pikku pakara, eikun pakana 😉 , olen tervetullut tsiikaamaan kuinka katoliset bailaa! Kylla elama vaan vie oikeiden heppujen luokse kun antaa menna ja kuuntelee mika tuntuu oikealta tielta.

Anthonappa on hyva kaveri ja silta saa pikakurssitusta intialaisuuteen. Paras uutuus eilisessa oli matka ”lahiliikenteen” bussilla keskustasta takas Gogulamiin. Bussissa oli etu ja keskiovi, kooltaan kuten suomessa, mutta karumpi ja ajetaan ovet auki . Ja kayttaydytaan erilailla! Olin bussin keskiosassa ja huomasin siina vaen lisaantyessa bussiin, etta miehet ovat takaosassa ja naiset etuosassa. Takalaiselle siveellisyydelle varmasti ehdotonta, koska matkan edetessa bussi tayttyi tayttymistaan, ja lopulta puolet matkasta oltiin ihan tiivistettya ihmismassaa. Piti nostaa laukkuja massan ylapuolelle, etta mahtui rusentumatta. Osa miehista taisi roikkua puoliksi ulkona. Lipunmyyja viipelsi ympari bussia ja yritti kaikin voimin kontrolloida kontrolloimatonta vaenpaljoutta. Kai se joillekin sai liput myytya. Ihmettelin vaan kuinka se loysi tiensa aina toiselle puolelle bussia, kun mun oli vaikea jopa vaihtaa katta jolla pidin kiinni kaiteesta. Olin reissun, etenkin, bussikokemuksen jalkeen tosi iloinen. Ihana kokemus. Menen tastalahin bussilla cityyn, enka riksoilla, jotka muuten kuulemma saastavat polttoaineessa ja laittavat tankkiinsa kerosiinia. (En kenhon kemia-motivaationi vuoksi ymmarra sisaltoa, mutta taitaa olla hurja valinta kun lansimaalaiset niin aimistelevat kerosiinia tankissa.)

Yks nyt kaksiviikkoisen aikana toteutuneista ihanuuksista on ollut koteilu. Josta saatoin viimeksikin hehkuttaa. Olen viettanyt aikaa kotona olemalla, PALJON enemman kuin aikoihin. Terveisia vaan Hannulleni, kaikella kunnioituksella, Suomikodissa ei ole mitaan vikaa 😉 , mutta on se jannaa kun tulee lahdetty maailman toiselle puolelle olemaan kotona. Aion antaa talle koteilun yksinkertaiselle hienoudelle huomiota myos palattuani. JA siihen onkin hyva houkutin Vaaksyssa..

Alan olla aika intialaistunut. Taalla on Nyt oikein mieluisaa, niin sisaisessa kuin ulkoisessakin todellisuudessa. Joten nyt lopetan vanhojen kaivelun, ja palaan tanne.

Heipahei ja sydamellisia terveisia!

Published in: Yleinen on marraskuu 7, 2006 at 9:15  Comments (3)