Mita vaan tapahtuu

Pitkasta aikaa, mutta pikemmin kuin oletin, olen taalla taas kirjailemassa elamaani. Taitaa olla miltei kaksi viikkoa viimekuulumista…

Aloitin ayurveda deep yoga massage -kurssin. Ja lopetin sen. Kaksi paivaa kurssia riitti priorisointiaineistoksi ja palasin balkonylle, koteilemaan Siis, kurssi ei ollut kaiken vaatimansa rahallisen, ajallisen ja energiallisen panostuksen arvoinen. Paikallinen ayurvedaopettaja oli kutsunut eurooppalaisen kaiffarin opettamaan kanssaan ja todellisuus oli mielestani sorsseli, jossa intialaisen taiturin opit tuntuivat jaavan maton alle. Ayurvedaa ja joogaa mainittiin tuossa monipuolisessa nimessa ja kurssimainoksessa mutta itse kurssilla ne havisivat nimettomyyteen. Tuntui kuin asiakkaat olisi nimikoukulla ongittu sisaan, me pikkuiset lootusfanit kun olemme niin alttiita lankeamaan joogan pauloihin. No, mina paatin lopettaa, ja lopettipa sielta sittemmin melkein kaikki muutkin. Tama kurssi oli uusi yhteistyokokeilu, jota paikan intialainen paajehu ei varmaan enaa yrita jarjestaa. Kovin mielenkiintoista. Joskus ei ole oikea aika eika olosuhteet ja asiat menee radikaalisti toisin. Nain on.

Kesken jattaminen oli yllattava kokemus, melkein ihan hirveaa, kun en meinannut ymmartaa olevani itselleni oikeassa. Jouduin (onneksi-koska-vaihtelu-virkistaa) ulos selkeydesta ja puntaroin ihmeellisen paljon kaannostani. Kahden voiman kysymykset, onko tama karkuun juoksemista vai oman intuition viisasta aanta… jalkimmaiseen luottaen kaannyin, ja huomaan tehneeni oikein. Nyt on taas aikaa keskittya joogaan ja eteeni on tullut hyvia asioita. Otin yhteytta eraaseen toiseen opettajaa ja olen nyt kaksituisopetuksessa joogatutun Jaanan kanssa herra Nagarajin opissa. Therapeutic Yoga on aiheena ja opettaja on ihan kultainen loyto. Pikkuinen intialaisukko, jolla on isot, kirkkaat ja valppaat silmat, istuu risti-istunnassa poydalla ja puhuu meille innosta ja selkeydesta pulputen. Valilla han kirjoittaa taululle valkeassa puuvilla-asussaan liihottaen ja kysyy: “clear?” Ja selkeaa se on. Tuntuu, etta mies tietaa todella mista puhuu. On kuulemma antautunut joogalle ja ayurvedalle ainakin viimeiset 25 vuotta. Yks toinen oppilas toisella kurssilla oli kysynyt mita joogamenetelmaa Nagaraj harjoittaa ja han oli parskahtanyt nauramaan. Han harjoittaa joogaa. Se on oleellista.

Tama kurssi joogasta hoitomenetelmana kestaa 10 paivaa, tunnin kerrallaan. Ma olen kuin kotonani siella, juuri tasta ole kiinnostunut ja tuollaisista joogaopettajista! Jooga on se mita olen tullut tanne opiskelemaan ja joka nayttaa olevan viisautta taynna aina kun se tavalla tai toisella nayttaa voimiaan. Tuntuu oikealta.

Pattabhille olen kiitollinen. Tapana on, etta Gurujia (siis Pattabhia) kaydaan kumartamassa, pussaamassa ja halaamassa harjoituksen jalkeen. Seistaan jonossa ja yksi kerrallaan mennaan ritualisoimaan thankjuu thankjuuta. En viitsi menna tallaisiin sosiaalisiin ilmioihin jos en oikeasti tunne jotain henkilokohtaista syvaa syyta. Olisin tietysti muiden kokemuksia omikseni napaten voinut elaa siina harhassa, etta Pattabhi on sita tai tata, tai niin ja nain merkittava joogaopettajani jota fanitan kun muutkin fanittaa. Nain ei kuitenkaan ole ollut. En ole kokenut Pattabhin opetusta erityiseksi, kuten olette kuulleet. Uskon, etta jos hanen oppiinsa olisi paassyt kymmenen kakskyt vuotta sitten, olis anti ollut toista luokkaa, kun oppilaita ei ollut massoittain ja guru itse oli nuorempi (vain seitteman-kahdeksankymppinen ). Muttasiis, tassa paivana eraana, koteilun hiljaisuudessa ollessani tuli yllattavan voimakas ilon tunne Pattabhia kohtaan. Se tuntui koko kehossa, erityisesti rintakehassa, olin niin iloinen, etta Pattabhi on opettanut joogaa monille hyviksi opettajiksi kasvaneille ja antautunut joogan vaalimiselle koko elamansa. Olisin siina ihan heti mielellani mennyt ja tekaissut kiitosrituaalit poikineen. En kuitenkaan lahtenyt etsimaan vaan jain iloisena tietamaan miksi menen ja kumarran hanta ensi kerralla. Hanen ansiotaan on se, etta olen kohdannut taman menetelman, joka on minulle ihan hirmuisen kaunis ja tarkea.

Jasitten, valiin kuva, jotta jaksat jatkaa Teema vaihtuu nyt sisaisesta ulkoisen maailman retkeilyyn painottuvaksi.

Tama kuvassa oleva on erityisen ahkera ja innokas pikkupoika, joka paivittain myy meille joogeille kukkia ennen kouluun lahtoa ja koulusta paastyaan. Ihana elamanvoimakoneisto, joka ei tottavie ela valittamalla, vaikka olosuhteet on meidan nakokulmasta mahdottomat, ja olisivat Suomessa kielletty jopa lailla. Myyntitaktiikka on pojalla kylla takalaiseen tyyliin ostajan voimia vaativa, kun han ei sitten millaan tahdo antaa periksi. Talla kertaa han oli tuossa internetkahvilan edessa ja tuputti taas tullessani kukkiaan. Ei tuntunut hyvalta ostaa, vaikkei hinta ylitakaan kahtakytasenttia. Kaansin aiheen kaikkeen muuhun ja paatin tutustua poikaan. Juteltiin kaikenlaista ja han testaili pyoraani. Oikein mukavaa. Koristelimme sitten “ladybirdini” kukilla ihan uudessa rentoudessa ja ilolla, josta sen kymmenen rupiaa maksoin ihan mielellani.

Toissapaivana oli lauantai, vapaapaiva joogasta. Lahdin retkelle. Loikkasin seitsemalta aamulla autoon, viiden muun joogin kansainvalisessa joukkiossa, ja lahdimme kohti Bylakuppe:a. Paikka on Tiibetinbuddhalainen luostarikyla. Tassa kuvia automatkalta, joka kesti kaksi ja puoli tuntia. Tie oli kuoppaistakin kuoppaisempi ja nakymat ihania, intialaista elamaa:

Ja saavuttuamme maaranpaahan, muuttui kieli, ihmisten pukeutuminen ja ulkonako. Ensimmainen turistipysahdys oli tiibetilaisten pikku temppelit, joissa he nayttivat kayvan kavelemassa kenties paivittaista rukousrituaaliaan. Tosi iloisia kauniita ihmisia, kaikessa luonnollisuudessaan. Mekin kokeiltiin temppelin kellon pyoritysta:

Toinen pysahdys oli tiibetilaismunkkien alueella, jossa munkit opiskelevat ja elavat. Mielenkiintoisia ilmioita, kun sai seurailla munkkien arkea kuin pikkulapsi uutta elamaa. Buddhalaisuus on erinomaista.

Seuraavassa autokuskimme, joka luikahti kuvaan halukkaana poseeraamaan kun olin ottamassa kuvaa munkkien mielenkiintoisesta harjoituksesta taustalla.Tulipa kiva muisto tuosta herttaisesta kuskistamme. Toisessa kuvassa on buddhalaismunkkien yliopisto, sielta varmaan valmistuu munkkeuden tohtoriksi. Hieno talo ja uskon etta toimintakin on hienoa, silla buddhalaisuudessa eletaan mielestani oleelliseen keskittyen.

Me oltiin tuossa yliopiston pihamaalla tosi kauan, ja vaan seurailtiin munkkeilua. He harjoittelivat jotain pariharjoitusta ja sitten kaikki ottivat istuinalusensa mukaansa ja menivat tuohon kauniiseen katokseen istumaan. Siina poika toisensa jalkeen sitten istui ja edessa oli “musikaalimunkki” joka mumisi jotakin mantraa tai muuta tarkeaa. Munkkioppilaita tuo tilanteen ohjelma ei nayttanyt jarin motivoivan. Tai ainakaan tama ei ollut mikaan jampti meditaatio tai muu keskittymisharjoitus. Toiset kylla toisteli silloin talloin muminaa, mutta kylla siina porukassa paat pyori, lansimaalaisia vilkuiltiin, kaverin kanssa juteltiin ihan omia ja hommailtiin jos vaikka mita peukalonpyoritysta. Rentoa meininkia. Oli siella toi vikassa kuvassa oleva opettajakin, joka kiersi laumaa suitsukkeita heilutellen, mutta ei ollut havaittavissa mitaan kurinpitokovuutta.

Sitten turistikierrokselle temppeleihin. Historian aimistely ei ole lempilajejani, mutta tama osoittautui poikkeukseksi! Nautin todella.

Tassa on Golden Temple joka oli ulkoisesti hienoin ja ymmartaamkseni merkittavin temppeleista.

Ja jos vain jaksat, ota aikaa ja katso nama kuvat rauhassa, ne ovat naet pienenpieni siipale sita valtavaa maaraa kauneutta mita temppelit pitivat sisallaan. Kaikki seinat oli maalattu. Tuossa ensimmaisessa kuvassa on taulu, jollaisista seinat suurimmalta osin tayttyivat. Esittivat kaiketi erilaisia jumaluuksia. Tama oli yksi kauniista, ja sitten oli viela kauniimpia ja oikein rajuja ja rumiakin. Siis kaikkea mita elamaan kuuluu.

Tassa kuva alttarista

ja sitten sen pikku yksityiskohta joka ilostutti minua erityisesti, annoin nimeksi kultainen hauskuli:

Tama kuva siksi, etta se kertoo jokaisen kohdan viimeistellysta huomioonottamisesta. Ovenpielikin oli nain kaunis, ja taynna vareja. Saapa nahda kuinka pitkalle jaksan kopioida tata mallia Vaaksyn unelmakampan maalailussa

Tyyli ja varimaailma seka tarinallisuus ovat naissa buddhalaisissa maalauksissa osuvat minun makuuni taydellisesti. Temppeleissa voisi viettaa vaikka kuinka kauan vaan katsoen kauniita vareja ja muotoja. Pienet yksityiskohdat oli tosi mielenkiintoisia, ja niita oli loputtoman paljon, kaikenmaailman tapahtumaa ja toiminataa joka puolella. Tama oli kuin buddhalaista Don Rosaa.

Taulut herattivat erilaisia oivalluksia ja ajatuksia elamasta. Tassa (mun mielesta) kerrotaan kuinka hurmio ja tuho ovat vierekkaisina mahdollisuuksina elamassa, molemmat kuuluvat elamaan. Kamasutrataulua oli monenvariasena ja monenlaisin vivahtein muunneltuna ympariinsa temppeleita ja pahuutta sen rinnalla oli myos kuvattu useammassa taulussa.

Tama kohtaus taulujen tarinaviidakossa oli ihan pikkuruinen yksityiskohta, mutta niin huvittava. Ihmettelen mista taiteilija on saanut paahansa maalata tallaisenkin yksityiskohdan, joka ei ikaankuin ollut miteenkaan oleellinen kokonaisuudessa. Elina Lahdelle terveisia, olisin voinut kuvitella sun nauravan mun kanssa talle kohtaukselle temppeli raikaen.

Taman viela haluan jakaa, pikkuinen yksityiskohta taas valtavasta tarinaseinasta. Tassa on ihankuin inhimillisen karsimyksen taidetta. Yksi makaa jonkun hirvean lastin alla, kuten joillain ihmisilla, on liian suuri taakka harteillaan; sitten, joku keittaa toista tulessa, ikaankuin kuvana siita kuinka ihminen voi toistaan tuhota, ja tuo sydamellinen nainen seisoo lahella – hanko vain katsoo kun toista satutetaan koska sitakin on olemassa, vai kertooko han kenties siita etta hyva on aina jossain lahella tartuttamassa voimaansa ja olet turvassa vaikka elama joskus pakottaakin sinut tuleen ja tuhoaa jotakin; ja viela oikeassa ylakulmassa joku on lastin alla, kirjan, joka tuo mieleeni analysoinnin taakan, ja han oksentaa jotain rankkaa ja raastavaa joka hanen sisallaan jostain syysta raahaa. …Kauhean mielenkiintoista katsoa kuvia ja kuunnella millaisia sisaisia elemankokemuksia ja tunteita se peilaa heraamaan.

Kaikki kuuluu elamaan ja mita vaan tapahtuu

Ja mita tapahtui palatsin ulkopuolella:
Ampiaiset olivat tehneet VALTAVIA (!) pesia temppelin seinustalle. Ihan kuin isoja muurahasikekoja roikkumassa ylosalaisin ikkunan paalla ja katonreunoilla.

Ja tahan, palatsin edessa vartioivaan olentoon paattyy palatsisessio.

Kiitos seurasta, automme jatkaa matkaa, metsaan.

Paadyimme paikkaan joka on Kaveri-joen rengas. Joki tekee pienen lenkin ja sen keskella on mukava vehrea keidas. Kavelimme ja tapasimme apinoita, termiittipesia (mikali oikein muistan katsomani hyonteisohjelman perusteella, 2. kuva) ja elefantteja! Ja intialaisia luokkaretkelaisia, jotka olivat ihan mahdottomia intoilemaan tapamistamme. Oltiin monessa kuvassa kuin rokkitahtina fanien joukossa salamavalojen valkkyessa. Ihme meininkia, kuten silloin kun olin Chamundi Hillilla Nikon kanssa.

Vikassa kuvassa jooginen retkiryhmamme, joka oli oikein kiva.

Jatkuu jalleen viikon kuluttua. Siihen asti, nakemiin.